sunnuntai 24. toukokuuta 2015

TABERNA CASA MERRY


Istuimme Etelä-Afrikassa asuvan ystävättäreni Jessen kanssa Argentiinan teltan terassilla, Fuengirolan ferioilla vaihtamassa kuulumisia. Jesse kertoi ihanasta tavernasta, josta en ollut aiemmin kuullut vaikka olen aika monta kertaa Fuengirolassa vieraillut.


Taberna Casa Merry sijaitsee Los Bolichesin kaupunginosassa pienellä sivukujalla. Ravintola on aukaistu vasta viime kesänä joten ei ihme, että en tiennyt siitä. Ajattelin juhlistaa viimeisen illan Casa Merryssä mutta harmikseni olin liian aikaisessa ja paikka ei ollut auki. Palasin takaisin hotellille ja menin syömään lähistölle koska olin nälissäni. Se oli virhe. Sain nimittäin huonointa ruokaa, mitä ikinä olen Espanjassa saanut. Harmitukseni oli niin valtava, että ajattelin kävellä Casa Merryyn takaisin.




Onneksi palasin, sillä paikka oli juuri aukaistu ja ulkona istui jo espanjalainen pariskunta syömässä. Paco tuli oitis palvelemaan minua ja tilasin vettä ja pienen lasillisen malagaviiniä. Katselin kuolaten, mitä espanjalainen pariskunta söi ja harmittelin mielessäni, että minulla ei ollut toista vatsaa. Suureksi yllätyksekseni Paco toi minulle hetken kuluttua palan maalaisleipää ja sen kanssa palan herkullista juustoa.
Paco tekee ravintolassaan espanjalaista kotiruokaa ja pieneen nälkään saa tapaksia. Ravintolan erikoisuuksia on savustettu meriahven, Paco toimii itse savustusmestarina.




Listalla on myös graavattua lohta, tonnikalaa, välimerestä kalastettua lubinaa, makrillia, savustettua meribassia, mustaa makkaraa Granadasta, Iberian kinkkua, espanjalaisia makkaroita, pateita ja ihania juustoja kuten vuohenmaidosta Andalusiassa valmistettua sinihomejuustoa. Ravintolan isäntä sanoi, että kannattaa aina tiedustella myös päivän erikoisuuksia koska kaikkia herkkuja ei ole listalla. Tavernassa tarjotaan myös erinomaisia viinejä, Señor Paco on todellinen viini asiantuntija. Pacolla on ihastuttava suomalainen vaimo Sari, joka oli taiteilemassa sapuskat Kirsin polttareissa, Villa Naranjassa. Taberna Casa Merry on pieni paikka mutta Pacolla on iso sydän ja takuulla, et jää nälkäiseksi kun vierailet tässä ravintolassa. Pacon taverna on syy numero yksi miksi palaan vielä Costa del Solille.


Casa Merry on avoinna: 13:00 - 16:00 ja illalla 20:00 - ilta myöhään.
Puhelin: +34 620 38 42 77
Osoite: Los Boliches, Av. de los Boliches.

Carlos Almaran - Historia de Un Amor

6 kommenttia:

  1. Mika tiedän, että sinun tapauksessa vinkit tuli oikeaan osoitteeseen. :)
    Kerro sitten kokemuksesi kun olet visiteerannut näissä mainitsemissani ihanuuksissa.

    VastaaPoista
  2. Vaikuttaa todella mielenkiintoiselta paikalta. Kiitos vinkistä =)

    VastaaPoista
  3. Jos suu ei ole tuohesta ja ymmärtää myös hyvän atmosfäärin päälle niin tervemenoa tähän ihastuttavaan pikku tavernaa. :)

    VastaaPoista
  4. Pari viikkoa ja Paco on Jefe de Herkku!

    VastaaPoista
  5. Olen kateellinen. :) Laita Mika kuvia tulemaan teidän annoksista ja muista, että Paco tuntee myös viinit, eli hiukka arvokkaampia viinejä kuin muissa vastaavissa paikoissa.

    VastaaPoista

Yksilöllistä huomiota Tšupukalle voit jakaa täällä!