sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

SHANTARAM



Blogin päivityksestä on kulunut tovi ja minulla on kaksi hyvää syytä miksi en ole hauskuuttanut lukijoitani. Ensimmäinen on se, että sain viikko sitten lauantaina noroviruksen aiheuttaman ripuli- ja oksennustaudin. Epäilin ensin, että olin saanut ruokamyrkytyksen, koska päivittäinen lounaani koostuu kypsentämättömistä kasviksista. Noroviruksen itämisaika on lyhyt, yleensä 12 tuntia. Tauti loppuu yhtä äkillisesti kuin alkaakin. Sairastin lauantai päivän ja maanantaina olin jo duunissa.

Toinen syy oli se, että ystäväni Dile Kolanen suositteli kirjaa, Gregory David Robertsin kirjoittamaa tiiliskiven paksuista teosta "SHANTARAM". En pystynyt irrottautumaan kirjasta hetkeksikään se oli niin lumoava ja mukaansatempaava.
Kirja kertoo australialaisesta pikkurikollisesta, joka rahoittaa heroiiniriippuvuuttaan rötöksillään. Kirjan sankari tuomitaan 19 vuodeksi aseellisesta ryöstöstä vankilaan, josta hän karkaa kirkkaassa päivänvalossa ja hänestä tulee Australian etsityin mies.

Pakomatka suuntautuu Intiaan väärän passin turvin. Mumbaissa Lindsay tutustuu paikalliseen slummien kasvattiin Prabakeriin ja he ystävystyvät. Vieraillessaan Prabakerin kotikylässä ystävykset ryöstetään paluumatkalla Mumbaihin ja Lin (Linbaba) joutuu muuttamaan slummiin, Prabakerin naapuriin. Slummi antaa kuitenkin Linille hyvän suojan viranomaisilta. Lin oppii paikallista kieltä marathia ja hindiä hän alkaa hoitamaan sairaita ihmisiä slummissa ja perustaa sinne jopa koulun.
Shantaram perustuu osin 62-vuotiaan kirjailijan omaan elämään.
En aio paljastaa enempää kirjan juonesta, mutta kirjan päättyminen enteilee jatko-osaa ja jopa mahdollisesti elokuvaa. Nimittäin minulle jäi ainakin sellainen kysymys päällimmäiseksi kun suljin viimeisen sivun, että: "Mitä sitten tapahtuu"?

Toukokuussa 2013 Mumbai Mirror kertoi, että Warner Bros on neuvotellut elokuvan oikeuksista vuoteen 2015. Pääosaan on kaavailtu Johnny Deppiä. Viimeisemmän tiedon mukaan pääosassa olisi Joel Edgerton ja Johnny Depp olisi mukana tuottajana. Oli miten oli, mutta sen elokuvan haluan todellakin nähdä!
Suosittelen kirjaa lämpimästi.

Ismael Lo - Rero

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Yksilöllistä huomiota Tšupukalle voit jakaa täällä!