maanantai 26. tammikuuta 2015

BLUE MONDAY


On päiviä, jolloin tunnen itseni maailman vanhimmaksi teini-ikäiseksi. Ja sitten on sellaisia kuin tänään, että tunnen itseni todella vanhaksi ja väsyneeksi eikä mitään iloa tunnu irtoavan mistään.
Päivässäni olisi ollut vaikka kuinka paljon ilonaiheita mutta apea mieleni ei antanut ilolle periksi.
Esimerkiksi kaikki orkideani keittiön ikkunalaudalla ovat puhjenneet kukkaan, kävin kirjastossa lainaamassa kivoja kirjoja, ostin rintaliivit kolmella eurolla, hain Sähkötalon Lidlistä maailman maukkaimpia veriappelsiineja ja vaihdoin pölyimuriin pussin. Imuri toimi vaihdon jälkeen kuin uusi ja imaisi innokkuuteni ansiosta jopa tiskirätinkin, mikä ei ollut tietenkään tarkoitus.


Yritin hauskuuttaa itseäni piirtämällä salaattipöytiä, katkarapupöytiä ja kalapöytiä. Suunnittelen uusia keveitä huonekaluja mutta hommasta ei tullut valmista. Luovuus oli hukassa.
Alahuuli alkoi nykimään siihen malliin, että kohta meikäläiseltä tulee itku ja poru. Puin lenkkarit jalkaan. Hernesaari osoittautui oivaksi lääkkeeksi nimittäin puolivälissä lenkkiä näin kun edelläni pinkoi joku kangistunut vanhus linkkuveitsi asennossa. En ollut varma oliko tämä himolenkkeilijä mies vai nainen mutta kengät olivat isokokoiset joten päädyin siihen, että vanhus oli mies. 

Papparainen toimi kirittäjänäni ja huomasin, että pirteämpi askel alkoi aiheuttamaan minulle selkeästi parempaa oloa. 
Luonnollinen uteliaisuuteni heräsi tätä seniorikansalaista kohtaan. Ajattelin, että käytän jossain liikennevaloissa tilaisuutta hyväkseni ja alan jutustelemaan vaarin kanssa. No ekassa kadunylitys kohdassa en järkytykseltäni pystynyt avaamaan keskustelua, koska papparainen ei seurannut ollenkaan autoliikennettä vaan veteli katujen yli varomattomasti katsomatta mihinkään suuntaan.
Vanhan kansan sääntö sanoo:"Katso ensin oikealle, sitten vasemmalle ja vielä kerran oikealle?" 

Aloin mielessäni jännittämään seuraavan risteyksen ylittämistä koska se on itsellenikin vaarallisen vilkas. Onneksi mies ei lähtenyt ylittämään katua vaan kääntyi niin, että minulla oli mahdollisuus nähdä hänen kasvonsa. Miehellä oli aivan valkoinen tukka ja valkoinen parta ja ikää varmasti yli kahdeksankymmentä, hän seisoi aivan vieressäni eikä minulla ollut vieläkään avauslausetta. Päässäni raksutti koko ajan nippu kysymyksiä, mutta mikään ei tuntunut oikealta ja tilanteeseen sopivalta. Edessämme oli vihonviimeiset liikennevalot ennen kuin käännyn kotiin Tehtaankatua pitkin. Meikäläiselle iski erokohdassamme ramppikuume ja katselin kun pururatojen patriarkka pinkoi kohti Ruoholahtea, hän juoksee vissiin aika pitkiä matkoja kun pelkkä Hernesaaren "ympäriajo" kestää tunnin.

No nyt on ehkä aavistuksen parempi olo mutta papparainen jäi kyllä vahvasti mieleeni ja ensi kerralla aion kyllä ottaa kontaktia, (jos uskallan) ehkäpä jopa juosta yhdessä tämän reippaan ukkelin kanssa.

Mukavaa viikkoa kaikille.

Lopuksi soitan Demis Roussosta, joka nukkui pois tänään. Kepeät mullat artistille.

Demis Roussos - Forever and Ever

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Yksilöllistä huomiota Tšupukalle voit jakaa täällä!