sunnuntai 26. lokakuuta 2014

SYYSHORROS



Olen istuttanut seitsemän vanhana koivun kotikylälleni, vanhan kotitaloni pihaan. Koivu on kasvanut uhkeaksi 55 -vuoden aikana ja mieleni teki melkein halata puuta kun sen viimeksi näin, vaikka en olekaan mikään puunhalaaja hippi. Pihapiirini koivulla on kohtalonyhteys kanssani. Minä kaipaan kotipihani koivua mutta puu ei minua, eikä ketään toista ihmistä kaipaa.

Kohtaloyhteys minulla on myös saaristomeren aurinkopuihin, mäntyihin. Monet kesäparatiisini puista ovat myrskyn taivuttamia, mutta vankan juuristonsa avulla ne selviävät karuissakin olosuhteissa.
Kesämökin takapihalla kasvaa valtava kataja. Tämä pohjolan kaktus on mielestäni sitkeä sissi, enkä ollenkaan ymmärrä miten se pystyy kasvamaan kallioisella alustalla. Katajat voivat elää jopa tuhat -vuotiaiksi.

Pihapiiriin on myös päätynyt muutama pihlaja ja luultavasti ne ovat juurtuneet sinne pihlajanmarjoja syövien lintujen ruuansulatuksen kautta.
Kaupunkilaistyttönä olen etääntynyt puista mutta jo pienenä lapsena osasin kunnioittaa niitä. 
Viime viikonlopulla hyvästelin saaristomeren puut. Talveen karaistuminen alkaa.













Syyslaulu - Cumulus

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Yksilöllistä huomiota Tšupukalle voit jakaa täällä!