maanantai 1. syyskuuta 2014

BAR ESPUETO, IBIZA





Sol Pinet Playa -hotellistani muutaman kilometrin päässä Sant Antonioon päin, rannalla, rauhallisella paikalla kaukana melusta sijaitsi pari mielenkiintoisen näköistä rantaravintolaa. Kuljin ravintoloiden ohi päivittäin ja ne näyttivät olevan aina ihan täynnä. Valitsin Bar Espueton, koska siellä lounasti aina enemmän espanjalaisia kuin turisteja, se on yleensä hyvä merkki. 


Ravintolasta oli upea näköala merelle ja terassilta voi ihailla iltaisin auringonlaskua. Kävin Es Puetossa lounaalla pari kertaa ja molemmilla kerroilla paikka oli todella ruuhkainen. Ravintola isäntä ja tarjoilijat olivat hyvin ystävällisiä ja minulle järjestyi vierailukerroillani pöytä.


Tunsin itseni hyvin tervetulleeksi. Ravintolassa tarjoiltiin tyypillistä välimeren keittiön ruokaa. Ibizalla lounas syödään tavallisesti kello kahden jälkeen ja päivällinen nautitaan hyvin myöhään vasta kymmenen aikaan illalla. Espanjassa ruokailu ei ole vain syömistä varten, vaan se on tärkeä ystävien tai perheen kesken tapahtuva seurusteluhetki.


Ruokalistalta minua kiinnosti eniten kalat ja muut merenelävät sekä tapakset, viinilasillisen ja leipäpalasen kanssa tarjottavat pienet suolaiset naposteltavat: oliivit, pähkinät, juustot, chorizo-makkarat tai espanjalainen munakas. Tavallisia ruokajuomia Espanjassa ovat vesi, olut ja punaviini, jota laimennetaan usein soodavedellä (gaseosa). 


Nautin rantabaarissa mm. paistetuista vauva kalmareista, ne olivat todella herkullisia sekä viinietikassa marinoiduista boqueroneksista. Boqueronekset olivat kauniisti tarjoiltu herkkupommi. "Boquerones en vinagre" -annos oli tuore ja mehukkaissa kaloissa oli juuri oikea ripaus happamuutta.  Es Pueto aukeaa aamulla kymmeneltä ja sulkeutuu yöllä kahdelta. Ravintolaan voi pukeutua rennosti, koska se on uimarannalla.



Osoite: Carrer des Moli, Sant Antoni de Portmany, Ibiza, Spain
Avoinna: Joka päivä 10:00 - 2:00
Hintataso: 5€ - 15€
Puhelin: +34 971341621

Armik - Pure Paradise

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Yksilöllistä huomiota Tšupukalle voit jakaa täällä!