sunnuntai 31. elokuuta 2014

KE KAFE - IBIZA



Minulla on hyvä vainu, matkoillani löydän juuri ne oikeat ruokapaikat itselleni. Tällä kertaa törmäsin huippuedullisiin ja todella miellyttävään ravintolaan, Restaurante Ke Kafe, suositulla La Marinan alueella.
Ravintolassa yhdistellään kaukaisia aasialaisia, japanilaisia sekä marokkolaisia ja välimeren ruokakulttuureja. Fuusioimalla eri maiden keittiöitä syntyy uusia makuyhdistelmiä ja värejä. Ke Kafen ruokaa voisi kutsua vaikka euraasialaiseksi. Ravintolan ilmapiiri oli ystävällinen ja miellyttävä ja tarjoilijat olivat huomaavaisia. Illalla voit istua sisällä kynttilän valossa, kulinaarisen nautinnon lisäksi voit nautiskella Ibizan musiikin uusimmista suuntauksista.


Koska oli keskipäivä ja lounasaika valitsin terassin. Paikkaan oli koko ajan jonoa ja kaikki ruokailijat olivat espanjalaisia minä olin ainut turisti. Päivän menu maksoi 12 euroa ja siinä sai valita yhden neljästä vaihtoehtoisesta alkupalasta ja samoin yhden pääruuan. Jälkiruokavaihtoehtoja oli kaksi ja menuun sisältyi yksi valitsemasi juoma.


Ajattelin, että en jaksa syödä koko menua joten tarjoilija ehdotti minulle puolikasta menua joka maksaisi 9 euroa ja siinä olisi pääruoka, jälkiruoka ja juoma. Mielestäni se oli hyvä ehdotus ja valitsin lasagnen, juomaksi oluen ja jälkiruuaksi vaniljajäätelöä. 



Ruoka oli taivaallista ja hämmästelin, miten näin edullisesti voidaan tehdä jotain näin hyvää kun kotimaassani isommalla rahalla ei saa makunystyröitä hyväilevää vastinetta.


Ulkomainoksesta ottamani kuva on aika suttuinen joten kopioin tähän ravintolan elokuun 18:sta päivän menun:

Entrantes

  • Gazpacho
  • Salpicón de Marisco
  • Hojaldre con verduras salteadas y salsa de yogur
  • Saquitos de queso de cabra con mermelada de arándanos


Plato principal

  • Kous-Kous de pollo ó vegetal
  • Espaguetis con gambas y setas
  • Cola de Rape al horno con cebolla y pasas
  • Albóndigas con salsa de tomate


Postres

  • Pudding de queso
  • Brocheta de melón y sandía


Menú 12.00€ 
(Con 1 bebida: Caña, vino, refresco o agua)
(½ Menú: Plato Principal+ Postre+ agua 9€ - Plato Principal, sin bebida 7,50€)

Ravintola Ke Kafe on sunnuntaisin suljettu ja avoinna arkisin 13:00 - 16:00 ja illalla 20:00 - 0:00.
Osoite: Del Bisbe Azara, 5
07800 Ibiza, Islas Baleares, Spain
Puhelin: +34971194004
Sivusto: Ke Kafe

Antonio Banderas - Cancion del Mariachi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Yksilöllistä huomiota Tšupukalle voit jakaa täällä!