maanantai 5. toukokuuta 2014

DELI GOTTLAND CAFÈ



Tein tänään aamulenkin eri suuntaan kuin normaalisti. Kävelin Mannerheimintietä, Meilahteen. Kuusitien kulmassa päätin, että palaan takaisin kotiin Pihlajatietä pitkin. Se oli hyvä valinta. Pihlajatiellä olin aivan kuin jossain suomalaisessa pikkukaupungissa. Kirkkokin oli keskellä kylää. Kerrostalot olivat matalia, kolmikerroksisia. Liikenteen melua ei kuulunut.

Hämmästyksekseni Pihlajatie 8:n kohdalla oli pieni kahvila, Gottland Deli Cafe. Kahvila oli sympaattisen näköinen joten päätin poiketa sisälle. Paikka oli interiööriltään oikein trendikäs ja nurkassa köllötti iso kiiltävä espressokone.
Pöytiä oli vain kaksi jonkun typerän EU-direktiivin takia, ohjesääntö lienee kuuluu samaan sarjaan kuin käyrät kurkut, turmiolliset lakritsipiiput ja kumisaappaiden käyttöohjeet.


Kaikki asiakaspaikat olivat varattu, mutta ystävällinen kahvilan omistajatar Teija Jones lupasi järjestää minulle tilaa. Baristana toimi nuori, viehättävä Klaara hän valmisti minulle cappuccinon ja se oli ihan oikeaoppinen. Kahvila käyttää Johan & Nyström- paahtimon kahveja.

Paikan erikoisuutena ovat paikanpäällä leivotut leivät ja leivokset. Matkaevääksi ostin kolme korvapuustia joista yhden pidin itse ja loput vein kampaajalleni. Aion käydä kahvilassa vielä toistamiseenkin, koska haluan ehdottomasti maistaa paikan kuuluisaa porkkanakakkua.


  • Kahvila on auki arkisin: 8:00 - 18:00
  • Lauantaisin: 9:00 - 15:00,
  • Sunnuntaisin: suljettu.
  • Osoite: Pihlajatie 8, 00270 Meilahti
  • Puhelin: 0408246410


La Colegiala - Rodolfo y su Tipica

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Yksilöllistä huomiota Tšupukalle voit jakaa täällä!