maanantai 14. lokakuuta 2013

VIIKONLOPPU SAARISTOSSA


Vietin mahtavan pidennetyn viikonlopun ulkosaaristossa. Aurinko paistoi lauantaina, sunnuntaina ja maanantaina kirkkaan siniseltä taivaalta. Vaikka elämme jo lokakuun puoltaväliä, mikään ei estänyt nauttimasta lounasta tai aamiaista ulkosalla. Auringossa oli asteita varmasti parikymmentä ja kävin jopa useita kertoja uimassa.


Kuvasta näkee, että on todellakin syksy mutta kyllä sitä oli vaikea käsittää kun heittelimme virveliä tässä lahdenpoukamassa. Kala ei kyllä syönyt luonto oli kitsaalla tuulella myös sienien suhteen.
T-paita kelit kuitenkin korvasi kala- ja sienisaaliit.


Näitä ei voi kutsua kovin onnistuneiksi grillimakkaroiksi, mutta onneksi oli muutakin ruokaa.
Tekevälle sattuu. :)


Tässä otoksessa on sinisellä lautasella vaatimaton sunnuntaipäivän sienisaaliini. Lauantain sato oli parempi ja myös roskaisempi kun sienet piti poimia sammalmättäiden sisältä. Metsä oli niin rutikuiva, että sienestäminen oli hukkahikeä. Nenäni kyllä paloi syysauringossa.


Sienien putsaamiseen ei mennyt kauan, sato oli niin mitätön, mutta olin siitä vähästäkin onnellinen.


Nimittäin siitä pikkuruisesta sienisaaliista sai muhkean kastikkeen. Nautimme tämän suurenmoisen aterian lihattoman lokakuun kunniaksi.


Keittiömestari tekee etätöitä ja jo kohta tämän kuvan ottamisen jälkeen sain mitä upeimman makuista valkosipulikeittoa. Valkosipulikeitto on nyt syksyn ykkössuosikkini. NAM!


Tässä on luontokuvaaja Tšupukka vauhdissa. Meduusa varmaan ihmettelee tuota vihreää hiirtä, joka kurkkii veneen laidan yli.


Aurinko valaisi niin upeasti maisemaa, että kalliotkin näyttivät kuin ne olisi silattu kullalla.


Iltataivas oli myös upea, valitettavasti en saanut kännykälläni kuvia yöllisestä tähtitaivaasta.
Taidan aloittaa säästämisen kunnon kameraa varten... mukavaa työviikkoa kaikille ja varsinkin sinulle beib!

Adele - One and Only

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Yksilöllistä huomiota Tšupukalle voit jakaa täällä!