sunnuntai 8. syyskuuta 2013

PUNAINEN VARIS

Kannen kuva: Sari Miehola

Sain lahjaksi runokirjan, Punainen Varis joka on 52 vuotiaan, Sakari Okan debytointi kuluvana vuonna 2013.
Sakari Oka on koulutukseltaan tekniikan tohtori ja markkinoinnin lehtori, joka harrastaa päällä seisontaa ja käsillään kävelyä.
Okan kirjoituksiin olen törmännyt ennen tätä esikoisteosta, Taloussanomissa ja Lauttasaarilehdessä.

Punainen Varis on mielestäni ominta Okaa, hän leikittelee sanoilla ja käyttää monimerkityksellisiä viittauksia runoissaan. Kirjan runot ovat kaikki vapaamittaisia mutta joukkoon mahtuu yksi loppusoinnullinen runo nimeltä "Hauki" ja se on minusta hauska vanhanaikaisuudessaan.

Runokirjassaan Sakari Oka käyttää myös mielenkiintoisia tehokeinoja, kutsun niitä vaikka silmäriimeiksi kun en parempaa keksi, esim: "Runo Aleksis Kiven Juhanille" on kohta, missä on sana "talo" sanan kirjaimet on aseteltu siten, että sana todellakin näyttää talolta.

Tykkään lyhyistä runoista, varmaan siksi, että ne on helppo oppia ulkoa. Punaisen Variksen paras runo oli mielestäni lyhyt ja ytimekäs: "Kuitenkin." Se on mielestäni rakkausruno.

KUITENKIN

Kuitenkin
isäntä ja emäntä saunovat yhdessä

Suosittele runokirjaa kaikille jotka pitävät runoista. Runokirjan voi aukaista summamutikassa haluamastaan kohdasta. Valitsen itselleni usein päivän runon tai mietelauseen. Tänään valitsin Sakari Okaa.

Moby - Wait For Me

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Yksilöllistä huomiota Tšupukalle voit jakaa täällä!