maanantai 18. helmikuuta 2013

GYNEKOLOGINEN AVOLEIKKAUS

Ystäväni Asko Jaako, Torniosta kysyi minulta kun julkaisin taannoin syntymäpäiväpostaukseni, että: "Tšupukka, milloin sä oikein alat vanhenemaan?"
Sellainen lausahdus hiveli tietenkin itsetuntoani, varsinkin kun olen itserakas ja aina kovasti tykännyt itsestäni.
Leikkauspäivän jälkeisenä aamuna Naistenklinikan ankeassa Wc:ssä hampaita pestessäni vilkaisin sattumalta peiliin ja en ollut uskoa silmiäni kiljuin, että: "Mitä helvettua minulle on tapahtunut olen vasta 60-vuotias, mutta näytän ihan 60-VUOTIAALTA!
(Askolle täten tiedoksi, että vanheneminen alkoi nyt!)


Leikkaus meni hyvin. (Kannattaa lukea tekstini Siunattu Pa, jos tipuit kärryiltä.) Viidentenä päivänä pääsin sairaalasta kotiin. Sairaalavaatteet lisäävät rutkasti itsesääliäni. Omahoitajani Tuija antoi minulle alushousut joita voisin kutsua seksitappajaksi ellei matkalla leikkaussaliin olisi tapahtunut hauska pikku episodi. Tuija kysyi haluanko kävellä leikkaussaliin hänen kanssaan ja totta kai halusin, mitä sitä nyt baareilla lepäilemään jos on kävelykondiksessa.
Puolessa välissä käytävää nämä monsteri-alushousut tippuivatkin sitten nilkkoihini ja totesin, että rumuudessakin ne housut olivat kuitenkin aika eloisat ja palauttivat naiseuteni ihanuuden takaisin.

Team joka leikkasi minut oli ihan superluokkaa. Leikkaava lääkäri oli tri Vartiainen ja hassutteleva anestesialääkäri oli Antti. Antilla oli myös mukava assari ja ainut hetki milloin minua sattui oli joku piikki jonka Antti työnsi käteeni ja totesin Antille nauraen, että: "Nyt minä kuule suutun." Nuoria neitoja oli sali puolillaan ja silmänruokaa tarjosi jännittävä sairaalamuoti. Naisilla oli vihreiden leikkaussalitakkien kanssa värikkäitä helmiä kauloillaan, mutta helmien loppuosa oli laitettu rintataskuun kynien, mittareiden yms. tilpehöörien kanssa. Helmien kanssa oli aina väriskaalaan sopivat korvakorut. Pidin myös leikkaussalin valaistuksesta tuli tunne, että olisin avaruusaluksessa. Ja avaruusoliotahan minä olin synnyttämässäkin.

Heräämössä ensimmäiset sanani olivat olleet, että:" Milloin täällä oikein saa kahvia." Hämmentävintä oli se, että vaikka kahvikissa olenkin en noiden sanojeni jälkeen nauttinut ainuttakaan kupillista kahvia sairaalassa. Ei vaan tehnyt mieli.


Tri Vartianen oma "Richard Chamberlaini" tuli tervehtimään minua osastolle seuraavana aamuna.
Lääkäri kertoi, että leikkaus oli mennyt hyvin ja valtava kasvain oli poistettu. Patologi oli ottanut kasvaimesta näytteen mutta hän ei pystynyt sanomaan onko se hyvän vai pahanlaatuinen. Kysymyksessä on Borderline-kasvain joka on rajalaatuinen. Tällaiset kasvaimet sijoittuvat hyvän ja pahanlaatuisten  välimaastoon ja vasta tarkempi tutkimus tulee osoittamaan onko kysymyksessä syöpä.

Nyt sitten taas muutama viikko odottelua kun tohtorisedät tutkivat mikroskoopilla kasvaintani ja hiljainen pyyntöni on, että minun ei tarvitsisi mennä enää sairaalaan tämän asian tiimoilta paitsi tarkkailtavaksi joka kuulemma kestäisi seuraavat viisi vuotta.


Kiitäs Naistenlikan loistavaa henkilökuntaa ja varsinkin omia hoitajiani Susannaa, Marjaa, Joannaa ja Tuijaa. Omahoitajani Tuija saa kaikki sympatiani hänellä on varmaan jossain vaiheessa elämäänsä mennyt empatiakeskuksessa kaikki palikat sekaisin, ei niin ihanaa ihmistä voi ollakaan noin vaikeassa ammatissa. Jos minä olisin sairaan hoitaja tekisin työtäni "banaani" otsassa joka päivä. Se että minun pitäisi olla päivittäin työntämässä rektaaliputkea jonkun hanuriin, auttamassa kuselle, piikittämässä, yrjöttämässä, siivoamassa ulosteita, kuunnella valitusta ja itkua, raivoa yms. kamalaa on jo ajatuksenakin mahdoton. Ällöttää sekin pikkujuttu kun joudun nyt itseäni piikittelemään kotona kymmenkunta päivää.

Nyt menen ottamaan päivälääkkeeni ja nukun hetken. Bloggaamisen mahdollisti upea miesystäväni joka on järjestänyt sänkyni viereen kaikki sähköiset lelut mitä ihminen voi tarvita, i Pad, puhelin, kamera, elokuvia, musaa, kirjoja eli mikäs tässä on pienen ihmisen toipuessa.

PS. Kannattaisi jokaisen kohdallaan hiljaa mietiskellä, että onko se oma työ nyt sittenkään niin kurjaa?

Ali Farka Toure - Savane

10 kommenttia:

  1. Tuohan kuullostaa aika hyvalle. Kohta oot taas taydessa vauhdissa!

    Tsemppia :)

    Jori

    VastaaPoista
  2. Hieno haava, kauniisti ommeltu! Paljon halauksia!

    VastaaPoista
  3. Sinun kuvasi on nuorekas ja näytät hyvin tyylikkältä ja iloiselta potilaanakin - ei tietoakaan esim. littaanuneesta tukasta.
    Rankka leikkaus ja raju arpi, mutta kyllä sinä paranet!
    TIINA

    VastaaPoista
  4. Pikku N tulee olemaan hullaantunut, kun näytän kuvat tikeistäsi. Itse olen iloinen siitä, kun ihana, kulta Oda on taas kotona ja iso möykky annettu isoille pojille tutkailtavaksi.
    Jättihalit <3

    VastaaPoista
  5. Älähän liiottele, siitä vanhenemisesta!

    VastaaPoista
  6. Töttöröö! Suukot ja halit Siguijorilta, poppamiesten, noitien ja shamaanien saarelta! T. James

    VastaaPoista
  7. Ihanaa, että leikkaus meni hyvin <3 3 <3
    Leikkausjälkikin näyttää tosi hyvin tehdyltä ja siistiltä!

    VastaaPoista
  8. Gootti niitit sitten laittoivat sulle. Muista pyytää ne sitten itsellesi niin saat niistä hienon ketjun sitten myöhemmin! ;)

    Terv. Pave

    VastaaPoista
  9. Kärsivällisyyttä toipumiseen - stink positive!

    VastaaPoista
  10. Komea on arpi, mutta älä ala kuitenkaan keräilemään noita kroppaasi kuten jotkut tatuointeja - jookos kookos... :-)

    Tatskat on kivoja - mutta leikkausarvet ei ihan niin kivoja.

    Tsemppiä ja paranemista!

    T: Tokela

    VastaaPoista

Yksilöllistä huomiota Tšupukalle voit jakaa täällä!