tiistai 26. helmikuuta 2013

TOIPILAS


Tässä ylläolevassa kuvassa meitsi on ensimmäistä kertaa leikkauksen jälkeen ulkoilemassa ystävättärensä "Pendolinon" kanssa.
Hymyäkin tuli huuliin vaikka en mikään varsinainen hymytyttö olekaan. Kemijärveläinen huumori on kuitenkin ihan ylivoimaista joten pakko nauraa vaikka vatsaan sattuu.

Tänään tiistaina olin toisen kerran ulkona, ystäväni "Waxman" talutteli minua vuorostaan Punavuoren pisimmän korttelin ympäri.

Juhlin kotiin palattuani kupposella espressoa sitä, että tänään minun tarvitsi viimeisen kerran piikittää itseäni. Piikittäminen on ollut ehkä kauhein osa tätä sairauttani, mutta pakko se oli tehdä kuitenkin.
Lekuri sanoi, että kymmenen pistokerran jälkeen olen mestari, mutta se oli pötypuhetta. Mitä useammin jouduin kaivamaan piikin esiin sitä huonommin aloin voimaan. Aloin jo aamuisin herättyäni pelkäämään ajankohtaa milloin minun pitää tökätä piikki vatsaani.

Vatsassani oleva kasvain oli valtava, itseasiassa niitä oli kaksi. Kasvainta oli kolmenlaista eli hyvänlaatuista, rajalaatuista sekä syöpää.
Syöpä oli munasarjan sisällä ja se on nyt leikattu niin tarkasti pois kun on kyetty. Hyvää tässä huonossa asiassa on se, että en joudu sytostaattihoitoihin. Huonoakin huonompaa on se, että näillä pahanlaatuisilla kasvaimilla on tapana uusiutua, lääkärini sanojen mukaan.

Ensimmäinen kutsu kontrolliin tuli jo tänään ja se on toukokuun lopussa. Kesän lopulla minulle tehdään uusi operaatio, mutta ei onneksi mitään näin massiivista.
Seuranta kestää kuulemma viisi seuraavaa vuotta jos ei mitään vakavia muutoksia ilmene.

Olen kuitenkin onnellinen, että olen hengissä, tervehdyn ja pidän itselleni peukkuja, että tämä olisi tässä ja voisin nauttia loppuelämästäni ilman huolenhäivää.
Kiitä kaikkia ystäviäni tsemppauksesta olette tukeneet minua hienosti ja se on ollut tervehdyttävää.

TÄÄLTÄ TULLAAN ELÄMÄ!

Patti Smith - This is the Girl



maanantai 18. helmikuuta 2013

GYNEKOLOGINEN AVOLEIKKAUS

Ystäväni Asko Jaako, Torniosta kysyi minulta kun julkaisin taannoin syntymäpäiväpostaukseni, että: "Tšupukka, milloin sä oikein alat vanhenemaan?"
Sellainen lausahdus hiveli tietenkin itsetuntoani, varsinkin kun olen itserakas ja aina kovasti tykännyt itsestäni.
Leikkauspäivän jälkeisenä aamuna Naistenklinikan ankeassa Wc:ssä hampaita pestessäni vilkaisin sattumalta peiliin ja en ollut uskoa silmiäni kiljuin, että: "Mitä helvettua minulle on tapahtunut olen vasta 60-vuotias, mutta näytän ihan 60-VUOTIAALTA!
(Askolle täten tiedoksi, että vanheneminen alkoi nyt!)


Leikkaus meni hyvin. (Kannattaa lukea tekstini Siunattu Pa, jos tipuit kärryiltä.) Viidentenä päivänä pääsin sairaalasta kotiin. Sairaalavaatteet lisäävät rutkasti itsesääliäni. Omahoitajani Tuija antoi minulle alushousut joita voisin kutsua seksitappajaksi ellei matkalla leikkaussaliin olisi tapahtunut hauska pikku episodi. Tuija kysyi haluanko kävellä leikkaussaliin hänen kanssaan ja totta kai halusin, mitä sitä nyt baareilla lepäilemään jos on kävelykondiksessa.
Puolessa välissä käytävää nämä monsteri-alushousut tippuivatkin sitten nilkkoihini ja totesin, että rumuudessakin ne housut olivat kuitenkin aika eloisat ja palauttivat naiseuteni ihanuuden takaisin.

Team joka leikkasi minut oli ihan superluokkaa. Leikkaava lääkäri oli tri Vartiainen ja hassutteleva anestesialääkäri oli Antti. Antilla oli myös mukava assari ja ainut hetki milloin minua sattui oli joku piikki jonka Antti työnsi käteeni ja totesin Antille nauraen, että: "Nyt minä kuule suutun." Nuoria neitoja oli sali puolillaan ja silmänruokaa tarjosi jännittävä sairaalamuoti. Naisilla oli vihreiden leikkaussalitakkien kanssa värikkäitä helmiä kauloillaan, mutta helmien loppuosa oli laitettu rintataskuun kynien, mittareiden yms. tilpehöörien kanssa. Helmien kanssa oli aina väriskaalaan sopivat korvakorut. Pidin myös leikkaussalin valaistuksesta tuli tunne, että olisin avaruusaluksessa. Ja avaruusoliotahan minä olin synnyttämässäkin.

Heräämössä ensimmäiset sanani olivat olleet, että:" Milloin täällä oikein saa kahvia." Hämmentävintä oli se, että vaikka kahvikissa olenkin en noiden sanojeni jälkeen nauttinut ainuttakaan kupillista kahvia sairaalassa. Ei vaan tehnyt mieli.


Tri Vartianen oma "Richard Chamberlaini" tuli tervehtimään minua osastolle seuraavana aamuna.
Lääkäri kertoi, että leikkaus oli mennyt hyvin ja valtava kasvain oli poistettu. Patologi oli ottanut kasvaimesta näytteen mutta hän ei pystynyt sanomaan onko se hyvän vai pahanlaatuinen. Kysymyksessä on Borderline-kasvain joka on rajalaatuinen. Tällaiset kasvaimet sijoittuvat hyvän ja pahanlaatuisten  välimaastoon ja vasta tarkempi tutkimus tulee osoittamaan onko kysymyksessä syöpä.

Nyt sitten taas muutama viikko odottelua kun tohtorisedät tutkivat mikroskoopilla kasvaintani ja hiljainen pyyntöni on, että minun ei tarvitsisi mennä enää sairaalaan tämän asian tiimoilta paitsi tarkkailtavaksi joka kuulemma kestäisi seuraavat viisi vuotta.


Kiitäs Naistenlikan loistavaa henkilökuntaa ja varsinkin omia hoitajiani Susannaa, Marjaa, Joannaa ja Tuijaa. Omahoitajani Tuija saa kaikki sympatiani hänellä on varmaan jossain vaiheessa elämäänsä mennyt empatiakeskuksessa kaikki palikat sekaisin, ei niin ihanaa ihmistä voi ollakaan noin vaikeassa ammatissa. Jos minä olisin sairaan hoitaja tekisin työtäni "banaani" otsassa joka päivä. Se että minun pitäisi olla päivittäin työntämässä rektaaliputkea jonkun hanuriin, auttamassa kuselle, piikittämässä, yrjöttämässä, siivoamassa ulosteita, kuunnella valitusta ja itkua, raivoa yms. kamalaa on jo ajatuksenakin mahdoton. Ällöttää sekin pikkujuttu kun joudun nyt itseäni piikittelemään kotona kymmenkunta päivää.

Nyt menen ottamaan päivälääkkeeni ja nukun hetken. Bloggaamisen mahdollisti upea miesystäväni joka on järjestänyt sänkyni viereen kaikki sähköiset lelut mitä ihminen voi tarvita, i Pad, puhelin, kamera, elokuvia, musaa, kirjoja eli mikäs tässä on pienen ihmisen toipuessa.

PS. Kannattaisi jokaisen kohdallaan hiljaa mietiskellä, että onko se oma työ nyt sittenkään niin kurjaa?

Ali Farka Toure - Savane

maanantai 11. helmikuuta 2013

LOST AND FOUND

Tässä on viime viikon saldo onnettomista kaveruksista joista toinen käsine on luultavasti turvallisesti omistajansa taskussa.
Vähältä piti tilanteita on ollut kuluneella viikolla myös paljon, huikkaan aina silloin omistajalle, että: "Sun käsine tippui."
Omakin rukkaseni hukkui viime keskiviikkona asioidessani Naistenklinikalla. Ostin uudet tulipunaiset kintaat tilalle, surin kyllä sitä hukkunutta nahkarukkastani. Pidän siitä, että ihmiset asettelevat näitä pudonneita reppanoita ovenkahvoihin, ikkunalaudoille jne. Salainen toive on tietenkin, että omistaja löytäisi hukkuneet käsineensä, mutta se toive taitaa harvemmin toteutua.

Iso-Roba
Freda
Albertinkatu
Erottajankatu 
Armfeltintie

Oloni on tällä hetkellä kuin yksinäisellä lapasella pimeällä kadulla. Pelottaa tuleva keskiviikko ja leikkaukseen joutuminen.Näkemiin kaikille lukijoilleni siihen asti kun olen taas sellaisessa kondiksessa, että voin päivittää blogiani.Niin ja pitäkää huolta tavaroistanne, varsinkin käsienlämmittimistä. 
Koop - Island Blues

perjantai 1. helmikuuta 2013

SIUNATTU PA


Lomallani Thaimaan, Hua Hinissä otin päivittäin erilaisia hoitoja, koska hieronnassa, kampaajalla ja manikyyrissä käyminen on siellä naurettavan halpaa.

Suosikkipaikkani oli kauneushoitola White Sand. (linkistä lisää infoa)
Paikka on hienostunut eikä hoitolan ulkopuolella ole sisäänheittäjiä ja kenkäkasoja. White Sandiin kannattaa tilata aika jos mielii päästä hoitoihin koska paikka on hyvin suosittu.

Hoitola on kaunis ja siellä on rauhallinen tunnelma. Hoitotytöt eivät kikattele ja rupattele keskenään vaan keskittyvät asiakkaisiin.
Tullessa ja lähtiessä hoidokeille tarjoillaan hyvää teetä.

Otin yleensä lomapäivän päätteeksi rentouttavan jalkahieronnan joka kesti 60 minuuttia ja maksoi 300 thb. Tipiksi jätin yleensä 50 thb.
Thaimaalainen jalkahieronta on siitä mielenkiintoinen, että asiakkaan jalat loppuvat päähän. Jalkahieronnan päätteeksi nimittäin hierotaan vielä hartianseutu ja päänuppi.


Ystäväni Yazka suositteli minulle liukastumisonnettomuudessa murtuneen käteni hoidoksi terapeuttista hierontaa.
Terapiahieronta kestää 60 minuuttia ja maksaa 1500 thb.

Sain hoitajaksi Pa nimisen naisen ja hän kysyi mitkä minun ongelmani oli ja teenkö seisoma- vai istumatyötä?

Pa lupasi laittaa käteni sellaiseen kuntoon, että saisin nostettua sen "Hitler"-asennosta n. 180 asteen kulmaan.
Kerroin myös Pa:lle, että jostain syystä mahani oli tänään kipeä.
Kun riisuuduin Pa ihmetteli ääneen mahaani ja sanoi, että noin pieneksi tytöksi mahani oli ihmeellisen suuri. Masuni oli sillä hetkellä aika turvoksissa.
Hieronnasta seurasi rankka yö, hikoilin, juoksin puolen tunnin väliajoin pissalla ja mikään vesimäärä ei riittänyt sammuttamaan janoani.

Olisin halunnut mennä seuraavana päivä uudelleen samaan hoitoon mutta Yazka kävi perumassa aikani ja sanoi, että: " Kuule kääpiö se on aivan liian rankka hoito sinulle, etkä saa ottaa sitä peräkkäisinä päivinä."

Päivän päästä menin sitten Pa:n pakeille uudestaan ja nyt maha oli niin kipeä, että en voinut olla mahallani ja ottaa hoitoa vastaan, vaikka rakastan pakaroitteni veivaamista. Pa kysyi, että voiko hän kokeilla vatsaani.
Pa laittoi kätensä kipeään kohtaan ja piti sitä siinä tovin sitten hän siirsi oman käteni kipeään kohtaan ja se paikka missä hänen käsi oli ollut oli niin kuuma, että siinä olisi voinut paistaa vaikka kananmunan.


Pa sanoi, että tämä ei ole hyvä juttu ja lähdetään heti sairaalaan matka kestäisi kuulemma kaksi minuuttia hänen mopollaan.
Pelästyin oikein toden teolla ja sanoin Pa:lle, että en todellakaan halua mennä täällä sairaalaan kun en Suomessakaan ymmärrä lääkärihepreaa niin miten mä täällä ymmärtäisin mitään.
Kotiin lähtööni oli enää aikaa vajaat pari vuorokautta joten menin internet-kahvilaan ja pyysin Suomessa olevaa miesystävääni tilaamaan minulle lääkärin.

Menin vielä lähtöä edeltävänä päivänä Pa:lle samaan hoitoon ja kun olin alhaalla juomassa teetä kuulin kun Pa kuiskutteli muille tytöille ja korviini kantautui sana "cancer".
Pa oli kirjoittanut kuittiini, että hän rakastaa minua ja toivoisi, että näkisi minut joskus vielä uudestaan.

Kerroin peloistani Yazkalle, mutta hän lohdutteli minua ja sanoi, että he ovat vain maalaistyttöjä eivät ne voi tietää.

Kotimatka Suomeen sujui hyvin eikä vatsani ollut lainkaan kipeä, eikä turvoksissa. Olin jo aikeissa perua maanantaina lääkärin kun olo oli ihan ok. mutta miesystäväni sanoi, että: "Todellakin menet lekuriin senkin pikku-tunari, eikä mitään mukinoita."

Enpä tietänyt kun asetuin lääkärin eteen tutkittavaksi mikä rumba siitä saman tien alkoi. Lääkäri kokeili vatsaani ja sanoi, että tämän on todella erikoisen tuntuinen ja pinkeä kuin jalkapallo. Lääkäri häipyi huoneesta ja tuli hikikarpalot otsalla takaisin hän oli juossut neljä kerrosta alas ja takaisin tutkimushuoneeseen ylös. Lekurini oli käynyt tilaamassa minulle itse ajat verikokeisiin ja ultraääneen. Mitä palvelua, päivittelin mielessäni.

Ultraäänilääkäri oli nuori ja komea punatukkainen mies. (Olen aina ollut heikkona punapäihin.) Makasin levollisin mielin tutkimuspöydällä ja kuulin kuinka tutkiva lääkäri huokasi pari kertaa todella syvään kuvatessa vatsaani. Minua alkoi naurattamaan ja kysyin lääkäriltä, että: "Huokailetko sinä, mitä siellä oikein on, avaruusolioko?" Lääkäri alkoi hokemaan: "Tämä on valtava, tämä on valtava, en ole ikinä nähnyt mitään tällaista!"

- No mitä siellä sitten on?
- Täällä on kasvain, enkä näe mistä tämä alkaa ja minne tämä loppuu ja jos tässä pitää jotain hyvää nähdä niin se on ohutseinämäinen.
- Onko se hyvä vai pahanlaatuinen?
- En minä voi sitä alkaa spekuloimaan, tutkin kuvat ja annan lausunnon sinua hoitavalle lääkärille.

Seuraavana aamuna tapaan taas lääkärini ja nyt pelotti jo sen verran, että oli pakko ottaa miesystäväni mukaan. Lääkäri antoi lähetteen Kätilöopistolle ja siellä käynnistä alkoi päivittäinen kokeissa ramppaaminen.
Olin viime keskiviikkona (30.01.) Naistenklinikalla missä minulle kerrottiin, että kasvaimet joita on kaksi alkavat molemmista munasarjoista ja kasvaimen koko on n. 23 cm suuntaansa. Jösses! Aikaisemmin minulle uskoteltiin, että se on vain 15x15 cm. Saattaahan ne olla sellaista nopeasti kasvavaa sorttia. Selkää ainakin on alkanut jo niiden paino rasittamaan.
Sillä reissulla oli niin sekaisin, että ensin hukkasin sukkani ja sitten rukkaset. Nyt miulla on uudet tulipunaiset rukkaset joissa on kuollut lammas sisällä. Lämpimät ja tekevät minut onnelliseksi.

Leikkauspäivä on nyt päätetty ja se on 13:sta helmikuuta. Vatsani halkaistaan kuulemma alhaalta ja viilto menee pitkästi yli napani. Voin sanoa "goodbye" munasarjoilleni ja kohdulle. Minun homma on nyt täällä kotona valita minkälaista kivunhoitoa haluan leikkauksen jälkeen?
Tarjolla on lihakseen annettava kipulääkepistos, kipupumppu jolla voin itse säädellä lääkitystäni tai epiduraalinen kivunlievitys joka meinaa sitä, että anestesialääkäri asentaa katetrin selkääni.
Työtoverini Sabina on yrittänyt auttaa minua valinnoissa koska minua ällöttää lukea papereita. Kaikki tuntuu kidutukselta.
Ystäväni Aki sanoi juuri hetki sitten hyvin, että: "Syöpä on nykypäivän inkvisitio."

Tukisukat on pakattu myös kotiin mukaan (tosi rumat) ne pitää vetää leikkauspäivän aamuna jo kotisängyssä jalkaan. Napakin pitää putsata ennen leikkaukseen menoa, se on hassu ohje. Ohjeita on monta paperiarkkia ja pää on jo niistäkin ihan sekaisin. Heräsin tänä aamuna kello neljä ajatukseen, että miten pääsen leikkauksen jälkeen kotiin kun asun hissittömän talon neljännessä kerroksessa.

Matkan aikana myös vasemman silmän sarveiskalvooni oli ilmestynyt jotain mitä siinä ei ole ennen ollut. Silmälääkärin saaminen Helsingissä osoittautuikin vaikeaksi, koska jonot oli niihin tosi pitkät. Onnistuin kuitenkin saamaan Eiran sairaalasta peruutusajan ja lääkäri totesi, että minulla on hyvänlaatuinen kasvain silmässä.
Halasin lääkäriä sanoista, "hyvän laatuinen", koska se helpotti vaikka eihän se sitä kasvainta kuitenkaan poistanut. Silmää hoidetaan nyt kymmenen päivää lääkkeillä ja sitten mietitään jatkoa.

Naistenklinikan lääkärin mukaan kasvaimet (silmä, munasarjat) eivät liity toisiinsa, se oli myös mukava tieto.

"Siunattu Pa", kuten ystävättäreni Tiina Aaltonen sanoi. Tiina on nainen joka yrittää parhaillaan selättää rintasyövän kun napasautatte linkkiä saatte mielenkiintoista infoa -"matkasta jolle kukaan ei halunnut."
Ilman Pan huomioita elelisin mahani kanssa ja luulottelisin, että olen vain vähän lihonut kun olen saanut syödä puoltolistavuotta miesystäväni laittamia herkullisia ruokia.
Lääkäri joka minua tutki aivan ensimmäisenä sanoi minulle kun poistuin vastaanotolta, että: "HYVÄ KUN TULIT."

Sia - Breathe Me