maanantai 21. tammikuuta 2013

THONGPUNTA HUAHIN



Vietin Thaimaan Huahinissä pari ihanaa lomaviikkoa. HuaHin sijaitsee noin parinsadan kilometrin päässä pääkaupungista Bangkokista. Huahin on eläväinen pikkukaupunki jossa myös Thaimaan kuninkaalla on oma loma-asunto. Hotellini oli ihan Huahinin keskustassa ja Uuden-Vuoden viikonloppuna Huahinissä oli myös paljon thaimaalaisia matkailijoita.

Ensimmäinen hätäni oli tietenkin mistä saan kunnon kahvia kun olen sellainen kranttu kahvikissa.
Hotellin aamiaiskahvia ei voinut edes kahviksi kutsua mutta se meni alas paremman puutteessa.

Market Villagella, paikallisella ostarilla oli tietenkin Starbucks-kahvila ja kerran eksyin sinne enkä toista kertaa mene. En voi käsittää mistä tämä kahvila on maineensa saanut sen verran kamalaa ja ylihinnoiteltua litkua niiden kahvi on.


Market Villagesta löytyi kyllä ihan kelpo kahvila se sijaitsi ostoskeskuksen toisesta kerroksesta missä kävimme Milin kanssa vetäisemässä japanilaisen lounaan jälkeen espressot. En vaan muista kahvilan nimeä ja käyntikorttikin hukkui.

Hilton hotellin vieressä kokeilin vielä World News Coffee nimistä kahvilaa. Tilasin ensimmäisellä kerralla cappuccinon ja kun myyjätär kysyi mitä kokoa otan valitsin ison. Ison tilaaminen oli virhe koska kahviin laitettiin vain yksi shotti espressoa no arvaatte varmaan, että se jatkettu maito ei maistunut.
Seuraavalla kerralla ymmärsin tilata normaalikokoisen capun ja nyt tarvitsikin valittaa vähemmän.
Starbucksin cappucino maksoi 115 Thaimaan bahtia ja vesi 45 thb. World News Coffeen kahvi maksoi 63.72 bahtia ja vesi 42.48 thb.


Eräänä päivänä kävelin sitten Market Villagelle hotelliltani ja huomasin tienvarrella ihastuttavan pienen kahvilan Thongpuntan ja menin sisään ja vaisto sanoi jo ovella, että tämä on minun tuleva lomakahvilani.
Kahvi oli ihan mielettömän hyvää, vetäisin cappucinoja samalla istumalla kaksi kupillista. Paikassa sai myös itseleivottuja keksejä ja vastapuristettuja tuoremehuja. Ei ollut paikka myöskään hinnoilla pilattu ja laskun päälläkin oli naurava naama. Kahvi maksoi 45thb ja americano  40 thb. Vesi eli "Nam" maksoi ainoastaan 10 thb.


WC-tilat olivat erittäin siistit ja palvelu ystävällistä mikä mukavinta kahvila sijaitsi suosikkirantani tienhaarassa.
Kahvila on keskiviikkoisin kiinni. Myös Huahinissä talvehtivat ystäväni ihastuivat ikihyviksi löytööni.


Osoite: Thongpunta Huahin
113/4 Petchkasem Rd. Huahin Prachuabkirikhan 77110, Thailand.

Alfredo Zitarrosa - El Violin de Becho



2 kommenttia:

  1. Tästä jutusta tuli ihan mahdoton matkakuume! En ole käynyt missää aikoihin. Pitäis ehdottomasti päästä reissuun..

    VastaaPoista
  2. Heh, no Kaisa ei kun matkaan vaan. :)

    VastaaPoista

Yksilöllistä huomiota Tšupukalle voit jakaa täällä!