sunnuntai 2. syyskuuta 2012

LEIPÄ JA POIKA

Kuva: Leipä ja Poika

Kuulutko sinä niihin ihmisiin jotka eivät tiedä mikä heistä isona tulee? Vuodet vierivät ja teet tyytyväisenä tai tyytymättömänä jokapäiväistä duuniasi. Eräänä päivänä saattaa kuitenkin kohtalon sormi puuttua peliin ja huomaatkin yhtäkkiä olevasi uudessa ammatissa josta et koskaan edes osannut unelmoida.

Näin kävi ystävälleni Juha ”Julle” Salmiselle, hänellä on pitkänlinjan tausta elokuvaajana mutta nyt hän on leipurimestari omassa pienessä kotileipomossa, Porvoossa.

Tietoni mukaan kaikki sai alkunsa siitä, että Julle osti talon jossa oli leivinuuni.
Uuni innosti kokeiluihin leivän leipomisessa ja kuten aina käy, että työ tekijäänsä opettaa ja ahkeruus palkitaan,   Jullen kokeiluleivistä tuli niin hyviä, että syntyi päätös perustaa oma leipomo.

Leipä ja Poika kotileipomo avasi ovensa yleisölle viime toukokuussa.

Leipä ja Poika myy valmistamaansa luomuleipää Porvoon, Voolahdessa.
Leivät leivotaan lähituottajien Luomujauhoista aitoon taikinajuureen. Taikinan nosteena ei käytetä hiivaa, koska taikinajuuressa elää villihiivoja ja ne kohottavat taikinan.
Puuastiassa kuivatettuna ruisleivän juuri säilyy jopa vuosia ja entisinä aikoina useilla suvuilla on omat taikinajuurensa jotka ovat siirtyneet äideiltä tyttärille. Nykyään ei enää paljon leivota mutta toivoisin, että Leipä ja Poika leipomon leipäjuuri siirtyisi Jullen perillisille.

Minä ainakin haluaisin syödä päivittäin tuoretta lisäaineetonta leipää. Ahneudestahan lisäaineissakin on kysymys, koska elintarviketeollisuus pyrkii niitä käyttämällä vain tuotannon voiton maksimointiin. Lisäaineilla voidaan peittää ala-arvoiset raaka-aineet ja valmistusmenetelmät, pidentää tuotteen säilyvyyttä ja lyhentää kemikaaleilla leivän nostatusaikaa.

Kuva: Leipä ja Poika
Leipä ja Poika yrityksen leipiin ei lisätä jauhoparanteita, emulgointi-, stabilointi-, säilöntä- tai happamuudensäätöaineita, eikä muitakaan lisäaineita.
Leivät paistetaan kiviarinalla näin paistettuna kuoresta tulee rapea. Rapeakuorinen, juureen leivottu leipä säilyy myös pitkään koska paksu kuori sitoo kosteutta.
Leipomo tuottaa ruisleipää, mallasleipää ja vehnäleipää.


Jullen leipomaa leipää voi ostaa perjantaisin: 
  • Porvoon Lundin S-Marketista. 
  • Porvoon Ekokaupasta. 
  • Matin kioskista, Tarkkisissa. 
  • Tarmo-kaupasta, Fagerstassa. 
  • Malmgårdin kartanopuodista. 


Kuva: Leipä ja Poika



Leipä ja Poika -  pieni kotileipomo Porvoon, Voolahdessa.
Osoite:  Voolahdentie 913, 07450 Voolahti Porvoo
Puhelin: +358 50 2222
Sähköposti: info @leipapoika.fi
Aukioloajat asiakkaille elokuussa:
Keskiviikko: 13:00 - 18:00

Perjantai:      13:00 - 18:00

Selah Sue - This world


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Yksilöllistä huomiota Tšupukalle voit jakaa täällä!