maanantai 26. maaliskuuta 2012

PALOHEINÄN TALVIURHEILUKESKUS


Milloin viimeksi olet syönyt hyvää ruokaa? Minä söin eilen. Paloheinän (golf-kentän) klubitalon kahvilassa saa kunnollista kotiruokaa, kohtuulliseen hintaan. Nautiskelin sunnuntaina päivälliseksi itsetehtyä perunamuusia ja poronkäristystä. Maut olivat kohdallaan ja annoksessa oli lisukkeena puolukoita ja suolakurkkuja.


Keittiömestari kertoi minulle, että kahvila JOKAMIEHESSÄ on päivittäin tarjolla maistuva keittolounas.  Viikon ruokalistalta on mm. kalakeittoa, metsäsienikeittoa ja kasvisosekeittoa. Sääli, että työpaikaltani on sen verran kilometrejä Paloheinään, että en pääse sinne päivittäin lounastamaan. Bussi kyllä lähtee ihan kivenheiton päästä eli numero 67 Rautatietorilta.
Mielettömintä on, että kodikkaassa kahvilassa on valtava miljoonan taalan Kaffa Roasteryn espresso-kone ja kahvit valmistetaan suomalaisen Kaffa Roasteryn Exclusive kahveista, joten jälkiruuaksi voit tilata vaikka espresson tai cappuccinon.

Kahvilan yhteydessä on suksihuolto ja lounasta nauttiessa on kiva katsella kun huoltomiehet huoltavat hiihtäjien suksia. Odottaessa suksiinsa saa luisto- tai pitovoitelun mutta isompiin huoltoihin voit varata vuorokauden toimitusajan. Lasiseinäisessä huoneessa missä huoltomiehet häärivät näkyi isokokoinen vempain ja en oikein keksinyt mikä se oli? Sympaattinen huoltomies kertoi, että se on suksien hiontalaite.

Mikäli haluaa saada hiihtämisestä maksimaalisen nautinnon kannattaa välineet pitää kunnossa. Jos ei osaa itse huoltaa suksia kannatta viedä  ne näille Paloheinän hiihtokeskuksen ammattimiehille. Vanhoille ja kuluneille suksille saa uutta eloa kun pohjat hiotaan ja hionta kannattaa tehdä vähintään kerran kaudessa. Perushuollossa suksien pohjat hiotaan suoriksi ja pohjiin ajetaan luistoa parantava pohjakuviointi. Lisäksi huoltomiehet paikkaavat ja liimaavat hiihtovälineitä sekä tekevät siteiden säätöjä. Halutessasi voit osallistua voitelu- ja huoltokursseille.

Kahvilassa on myös pieni kauppa josta voit mm. ostaa sukset. Ennen ostopäätöstä voit testata kauden 2012 Atomicin ja Salomonin maastohiihtosuksia.

Mikäli hiihtäminen on ihan vieras laji niin tarjolla on myös maastohiihtokursseja aloittelijoille. Lapsiperheiden kannattaa ottaa vinkistä vaari ja viedä tenavansa hiihtokusseille ja tiedän, että Jokamiehessä on  torstaisin hernekeitto ja pannukakkupäivä. Ystävättäreni poika totesi, että: "Jumalalle kiitos siitä kuka keksi hernekeiton." Siitä päättelin, että torstain tarjoilu on lasten mieleen.
Keittiömestari kylläkin totesi, että Hot Dog taitaa olla pikkuihmisten suosikki.

Kausi päättyy valitettavasti ensi sunnuntaina mutta vielä on melkein viikko aikaa sivakoida.

Osoitte: Kuusmiehentie 13, 00670 Helsinki Puhelin 09-756 2440

Avoinna:

maanantaista-perjantaihin
 9:00 -18:00
lauantaisin
9:00 -16:00
sunnuntaisin
9:00 -18:00

Parliament - Give up the funk

2 kommenttia:

  1. paloheinä tuli lapsena tutuksi sivakointipaikaksi. Taitaa nykyisin olla melkolailla muuttunut mesta..

    VastaaPoista
  2. En pysty vertailemaan kun tutustuin paikkaan vasta aikuisiällä. Olin Paloheinässä viime kesänä ensimmäisen kerran elämässäni, "mailapoikana". :)

    VastaaPoista

Yksilöllistä huomiota Tšupukalle voit jakaa täällä!