TOIPILAAN ELÄMÄÄ VI

En todellakaan taida olla Jumalten suosikki tällä hetkellä. Kävelin äsken Mäkelänrinteen Uimahalliin ja olin jo perillä kun liukastuin pihalaatoituksella ja kaaduin. Varasin tietenkin oikealle kädelleni eli juuri sille joka viime tammikuussa leikattiin. Pientä kipua tuntui olkapäässä samoin ranteessa. Suoritin kuitenkin 45 min. vesijuoksun ja vedessä käsi ei vaivannut.

Menin kyllä tapahtuneesta koviin pelkotiloihin ja itkin pukuhuoneessa mutta paikalla olevat mummo-uimarit lohdutteli. Paluumatkalla eräs ritarillinen herrasmies talutti minut autollensa ja ajoi minut Hakaniemen halliin ja tarjosi lohdutuskahvit.

Lähtiessä tämä uljas ritari vielä halasi ja minä itkin herran toppatakkiin, onneksi minulla ei ollut meikkiä, joten takki patinoitiin vain kyynelteni suolalla.

Itkin vielä itkemistäni kun kävelin Hakaniemen torin poikki mutta siihen itkuun sisältyi jo monta muutakin asiaa kuin kaatumiseni. Nyt olen turvallisesti kotona ja lähettänyt lääkärilleni viestii, että pitäisikö käsi nyt varalta kuvata, että kaikki on varmasti kuten pitääkin?

Menen huomenna ensimmäistä päivää duuniin 10 kuukauden sairasloman jälkeen joten kaatumista voidaan pitää kohtalon julmana pilana.

Vielä suurempana pilana pidän kuitenkin sitä, että kaupunki ei hiekoita kulkuväyliä silloin kun ne ovat jäässä ja kävin varta vasten informoimassa hallihenkilökuntaa laatoituksen vaarallisuudesta koska hallissa käy paljon vanhoja ihmisiä joille jo normaalillakin kelillä liikkuminen on vaikeata.

Mies joka tarjosi minulle auttavaa kättä sanoi, että hän on useana talvena huomauttanut laatoituksen liukkaudesta Mäkelänrinteen hallihenkilökunnalle.

Jää on kristallinkirkasta ja niin hyvin naamioitunut kivetykseen, että sitä on silmin mahdoton havaita.

Voi, että kuinka vihaan kaupunkitalvia vaikka pidänkin lumesta ja eri vuodenajoista.

(Ja ne jotka eivät diggaa juttujani voisivat tekstini lopuksi likata musapalkkia ja kuunnella loistavaa Rory Gallagheria joka valitettavasti jäi 60-luvun lopulla sellaisten tähtien jalkoihin kuin Cream ja Hendrix.

Pidän kundin rupisesta  ja elämänläheisestä saundista.)

The Taste/Rory Gallagher - Same Old Story