![]() |
| "Uimaan Muori" Kuva lainattu Tuukka Uosukaisen luvalla osoitteesta: Pruse Sarjakuvablogit |
Kuulin tänään mieluisan kohteliaisuuden kantakahvilassani.
Ystäväni Jari totesi, että olen jotenkin erilainen ja ryhtikin on ylväämpi niinpä hän kysyi: ”Mitä on tapahtunut?”
Kerroin että elämäni sulostuttaja hullutti minut
vesijuoksuun ja siinä sattui kerrankin kohdalle laji joka tuntui heti omalta.
Luontaisen ujouteni voittamiseen meni tovi kun en ollut julkisesti esiintynyt
uimapuvussa n. 38 ikävuoden jälkeen. Olen myös aina jostain syystä inhonnut
uimahalleja.
Oikea käteni leikattiin n. 10 kuukautta sitten olkaluun
murruttua kaatuessani, talviliukkaalla kadulla.
Olkavamma on parantunut tosi hitaasti mutta onneksi
varmasti.
Vesijuoksu on selvästi tervehdyttänyt kättäni ja lisännyt
lihasvoimaa.
Vesijuoksussa ei tarvitse osata vaikeita uintitekniikoita,
vesijuokseminen on helppoa.
Tämä on mukava harrastus esim. kaverin kanssa koska altaan
ympäri matkaa tehdessä voi samalla jutella kuulumisia.
Vesijuoksuvälineiksi riittää mainiosti uimapuku ja vesivyö.
Totta kai tässäkin lajissa voi alkaa hifistelemään.
![]() |
| Vesijuoksuvyö |
Vesijuoksussa edetään vedessä pystyasennossa juoksuliikkeitä tehden.
Uimahallivedessä lämpöenergiakulutuksemme on 40 % suurempi kuin kuivalla
maalla vaikka emme tekisi yhtään mitään.
Mikäli liikumme altaassa
tehokkaasti, esim. vesijuosten, jolloin vesi vastustaa pystyasennossa
etenemistä laajalla pinta-alalla, liike-energiakulutus lisää kaloriemme polttoa
huimasti.
Kerrallaan kannatta juosta ainakin 30 minuuttia, kultsini
varmasti haluaisi että juoksisin 60 minsaa. En kuitenkaan halua harrastuksesta mitään pakkopullaa vaan
aloittelen kevyesti ja lisään tehoja pikkuhiljaa.
Olen nyt jo hiukan nopeuttanut tempoa ja sillä saan
vaihtelua harjoituksiin.
Vesijuoksuun voi toki hommata lisätehoa vastusvälineillä.
![]() |
| Vesijuoksuhanskat |
Saatavana on ainakin käsi- ja niskavastusvälineitä.
Olen huomannut, että useat vesijuoksijat Mäkelänrinteen
Uintikeskuksessa käyttävät vesihanskoja ja jaloissa omituisia, sämpylännäköisiä
kenkiä.
![]() |
| Vesijuoksukengät |
Vesijuoksu polttaa rasvaa ja kiinteyttää tehokkaasti.
Tunnissa kuluu n. 801 kilokaloria ja minulla onkin aina
hevosennälkä kun lopetan.
Ainut ongelmani on rajut ja usein toistuvat
suonenvetokohtaukset. Olen yrittänyt pitää neste- ja suolatasapainosta huolta
ja nappaillut magnesiumvalmisteita aamuin, illoin.
Mistään ei tunnu olevan hyötyä. Lääkärini kertoi, että
suonenvetoja ilmenee yleensä 50 ikävuoden jälkeen ja ne kuulema lisääntyvät iän
mukana, tavallisesti ne vaivaavat öisin mutta myös silloin kun lihaksia
rasitetaan tavallista enemmän kuten vesijuoksussa. Kylmä vesi voi myös
aiheuttaa suonenvedon vaikka minusta uimahallin vesi on ehkä liiankin lämmintä.
Pyrin käymään vähintään kolme kertaa viikossa vesijuoksussa.
Kävelen uimahalliin ja matkaa kertyy tunnin verran suuntaansa.
Olen todella ylpeä itsestäni.
Nick Drake – Day is Done







0 kommenttia:
Lähetä kommentti