keskiviikko 16. helmikuuta 2011

TOIPILAAN ELÄMÄÄ V




Kiitollisuuden kiitorata on vaihtunut marina maantieksi.
Voin huonosti, itkettää, harmittaa, ...ituttaa.

Kaikki arkipäivän asiat ovat hankalia, kuten pukeminen, hiusten kampaaminen, kynsien leikkaaminen, ruokailu, roskien vieminen jne, jne....

Yrittäkääpä vaikka seuraavaa vasemmalla kädellä: 
- Käännätte nurinpäin olevat sukat oikeinpäin ja puette ne sitten jalkaanne, siihen hommaan pystyyn tuhraamaan hyvinkin parikymmentä minuuttia.

Jos tässä ei ole tarpeeksi haastetta: 
- Napita farkkusi ja yritä vetää vetoketju kiinni, tai näytä minulle miten yhdellä kädellä solmitaan kengännauhat?

Entäpä sitten ihon hoito. Purkit ja putkilot ovat toinen toistaan hankalampia avata. Kroppa huutaa rasvaa ja ihmettelen kenen edessä kehtaisin seistä nakuna ja kuka suostuisi Niveoimaan minut kiireestä kantapäähän?

Kati työkaverini/ystävättereni kävi leikkaamassa äsken vasemman käden kynnet ja vei roskat, talutteli minut vielä ”mummo-kahveille” ja kahvilasta takaisin kotiovelleni.
Pieni ulkoilu piristi mutta masentuneita ajatuksia hiipii silti mieleeni.

Liukastumisonnettomuudessa meni oikean käden lisäksi takahammas. Tulehdus ei meinaa parantua millään ja olen nyt penisilliini-kuurilla. Hammas on saattanut haljeta juuresta mutta se ei näy kuvassa mikä on sangen ikävää, koska se tietää mahdollisesti myöhempää harmia.

Nyt olisi aikaa lukea kirjoja ja Henna Helmi Heinonen ulvoo sohvapöydällä: ”Lue minua, lue minua.” Lue itse, vasemmalla kädellä, kovakantista kirjaa...yritä kääntää sivua, taivuttaa teosta...eihän siitä mitään tule. Muutaman minuutin kerrallaan pystyn lukemaan ja sitten olen jo niin pyhää kiukkua täynnä, että ei kukaan kirjailija ole ansainnut sellaista, varsinkaan kun apinan raivo ei johdu teoksesta, vaan oikeasta kädestäni, joka on toimintakyvyttömänä paketissa.

Yöt ovat hirveitä. Nukun noin tunnin kerrallaan ja näen yön aikana kymmeniä painajaisunia.
Herään yleensä jos jonkinlaiseen kivun tai rasituksen tunteeseen. Olen alkanut nappailemaan särkylääkkeitä öisin, saadakseni edes vähän lepoa.

Ihan tässä runosuoni puhkesi:

"Päivät menee, mutta öitä pelkään.
Kuinka voisin antaa itseäni selkään?"

Lhasa de Sela - De Cara a la Pared

3 kommenttia:

  1. Kurjat ovat tunnelmat. Tuli mieleen, että sinä kun olet tottunut ulkoilemaankin niin säännöllisesti, että varmaan unettomuus ja turhautuneisuus johtuu siitäkin. En kyllä yhtään vähättele helvetillisiä kipujasi.

    Särkylääkkeet ovat tietenkin hanurista, mutta silloin, kun kipu on kova, ne kyllä auttavat. Minä sain omassa tapaturmassani käskyn ottaa samalla kerralla sekä Panacodia että Buranaa, sitä vahvinta. Yhdessä ne kyllä vievät kivun (sekä vatsan toiminnan).

    Mulla oli myös oikea käsi aika lailla poissa pelistä, ja jälkikäteen yllätyin, miten paljon vasemman käden toiminnot petraantuivat (pakon edessä) harjoitellessa. Aluksi ei tullut mistään mitään, mutta kyllä se siitä. Ja aatteles, miten paljon se (sulla jo ennestään vahva) luova puoli oikein aktivoituukaan kun vasemmalla rupeaa huseeraamaan!!!!!

    Aika laihaa lohtua tämä nyt taitaa olla, mutta yritin kuitenkin. Tsemppistä.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Tintti, olisi ollut kiva sanoa, että tätä kättä ei ole pahemmin särkynyt mutta tänään taas huonosti nukutun yön jälkeen sitä jomottaa.
    Otin yöllä Panacodia ja Buranaa, pelkään että olen jo koukuttunut näihin särkylääkkeisiin vaikka otan niitä harvakseltaan.
    Tänään käsijumppaan....

    VastaaPoista
  3. Kyllä on muuten yllättävän vaikea pyhkäistä takapuoli "väärällä kädellä" , huusipaperia palaa pirusti , hyvä jos ei tuki pönttöä :(

    VastaaPoista

Yksilöllistä huomiota Tšupukalle voit jakaa täällä!