lauantai 26. helmikuuta 2011

RED NOSE DAY



Kävin perjantaina lekurissa ja itkin ensimmäisen kerran kahteen kuukauteen.
Sairaslomaani pidennettiin huhtikuun alkupäiville.
Lääkärini näytti röntgen-kuvan kädestäni. Menin aivan pois tolaltani kun näin, että luuni sisällä on kymmenkunta naulaa ja iso metallinpala tukemassa rakennelmaa. Luulin, että kysymyksessä oli vain pari naulaa ja pieni metallilevy.

Lääkäri huomasi, että kädessäni on liikerajoite, välillä ranne ja kyynärpää.
Jouduin taas kerran kuvatavaksi. Aikamoista huolimattomuutta Töölön Sairaalasta, että eivät kuvanneet kerralla koko kättä.
Saattaa olla, että käteni on murtunut olkavarteni lisäksi myös toisesta kohtaa.
Olen lohduton koska paraneminen on niin hirveän hidasta.

Sairaalasta palattuani, kotona odotti mukava yllätys. Postiluukussa roikkui  paketti, joka oli lähetetty Lontoosta. Paketin sisällä oli  pari kappaletta Brittiläinen muodin Grand Dame, VIVIENNE WESTWOOD:in  suunnittelemaa T-paitaa, tämän vuoden hyväntekeväisyyskampanjaa varten.

Paitoja on valmistettu rajoitettu painos.
T-paidat olivat hitti London Fashion Weekillä., Westwoodin, Red Label, Syksy-Talvi 2011 malliston, catwalkilla.
Paitojen kuvituksena on mustavalkoisia valokuvia historiallisista ikoneista kuten:
Shakespeare, Ludvig XVI,  ja jopa Westwoodin kuuluisa punk-tyttökin.
Paidat on valmistettu reilunkaupan 100 % luomupuuvillasta, Afrikassa.

Paitojen myynnistä menee nettovoitto, Britanian ja Afrikan köyhille.
T-paidat ovat myynnissä netissä www.tkmaxx.com. Red Nose Day on perjantaina 18 maaliskuuta 2011.
Nyt minullakin on kunnia omistaa pala muodin historiaa, jonka ystäväni Jaska, Lontoosta teki mahdolliseksi.

Eli Jaska teki tuplasti hyvää, tuki hyvää asia ja lohdutti minua huonona päivänä.
Minulle jäi jäljelle vain vaatimaton tehtävä olla hyväksikäyttäjä.
Kiitos Jaska!



PS. Face Bookin kautta on tullut valitusta, että antamani linkin kautta T-pasitoja ei voi tilata Suomeen.

Kokeilkaa vielä tätä.


Ystäväni Lontoosta viestitti, että:
“Ehka siina on joku UK charity pykala, koska menee hyvantekevaisyyteen ja niissa voi olla jotain UK verovahennyksia tms.”


Anathema - Fragile Dreams

torstai 24. helmikuuta 2011

WHY MICKEY WEARS GLOVES

Tämä sarjakuva on napattu College Humor -sivustolta, tekijä Cadwell Tanner. Olen aidosti kateellinen ja toivoisin, että tämä olisi oma tekeleeni.

Paul Weller-you do something to me


tiistai 22. helmikuuta 2011

HENNA HELMI HEINONEN


Tykkään Henna Helmi Heinosesta, fanitan häntä lähinnä ilmiönä. Heinonen on saanut kummilahjaksi jopa hienon taiteilijanimen. HENNA HELMI, kyllä sellainen varmasti kantajaansa velvoittaa. 

Henna päätti, että hänestä tulee, "helmi", blogikirjoittajien joukossa. Hänestä tulee oikea kirjailija!

Kolmen lapsen äiti, Seinäjoelta halusi näyttää meille muille bloggareille närhenmunat ja tehdä haaveistaan totta.
Henna asetti itselleen riman korkealle, korkeammalle kuin moni tavallinen taatelintallaaja.
Kunnianhimonsa turvin hän kampesi, kuin kampesikin itsensä riman yli ja nyt minulla on kädessäni Henna Helmi Heinosen, huima hyppy tuntemattomaan eli  uunituore kirja.

Sain kirjailijalta, signeerattuna hänen esikoisteoksensa "VELJEN VAIMO." Toivomuksena oli, että luettuani kirjan arvostelisin sen blogissani.
Kirjan lukeminen kävi työstä, koska minulla on oikea käsi kantositeessä leikkauksen jälkeen ja lukeminen oli todella hankalaa.


MISTÄ KIRJA KERTOO?




     "Veljen vaimo kertoo kolmekymppisistä Heidistä ja Marjasta sekä eläkepäivien tyhjentämästä Tuulikista. Naisten tiet risteävät Tuulikin talossa, johon poikien tuomat tyttäret luovat jälleen elämää.

Marja herää vieraan rintamamiestalon yläkerrassa tuoreen aviomiehensä vieressä. Hän haluaisi paeta, mutta ei lopulta lähde minnekään. Marjan ilmestyminen taloon aloittaa tapahtumaketjun, jossa kaikki muutkin joutuvat tarkastelemaan roolejaan, pohtimaan tunteitaan ja haaveitaan.
Vähitellen Marja tutustuu talossa hyöriviin ihmisiin – samalla myös itseensä. Marja on aina mennyt muiden mukana ja tehnyt asioita muita varten. Tässä talossa, näiden ihmisten seurassa Marja saa rohkeutta elää omaa elämäänsä.
Veljen vaimo on sukutarina, rakkaustarina ja ennen kaikkea selviämistarina. Se on myös kertomus aikuiseksi kasvamisesta silloin kun jo ollaan aikuisia."

Vinoilin taannoin Facebookissa, että: ”Kävin nopean lukemisen kurssin ja luin Tolstoin, "Sodan ja Rauhan" kahdessakymmenessä minuutissa. Siinä puhuttiin Venäjästä.”

Olisin halunnut soveltaa tätä kurssia "Veljen Vaimoon" ja kertoa, että kirja kertoi “rintsikoista” ja niissä asuvista ihmisistä, mutta koska ilmaisia lounaita ei ole, koin velvollisuudekseni lukea kirjan kannesta, kanteen.

Olen lukenut todella vähän suomalaisia kirjoja, mutta olen lukenut valtavasti Käännöskirjallisuutta. Joten sen verran makuni on kehittynyt, että uskallan sanoa, että "Veljen Vaimo" ei antanut minulle mitään ajateltavaa, enkä löytänyt siitä hakemallakaan suuria oivalluksia.
TV-haastattelussa Henna totesi olevansa hyvä tarinan kertoja ja uskon sen, mutta toistaiseksi tämä ensimmäinen tarina oli ihan liian heppoinen makuuni.

Toivoin koko ajan, että kirjassa tapahtuisi jotakin, jotta odotukseni palkitaan mutta minusta teoksessa tarina tuntui olevan sivuseikka ja kirjailijan ensisijainen päämäärä tuntui olevan se, että hän saa aikaiseksi kirjan keinolla millä hyvänsä.

Kirja oli minulle lukukokemuksena yhdentekevä. Kirja ei ole huono, olen minä huonompiakin lukenut, mutta minä en ehkä kuulu kohderyhmään. Veljen Vaimo, on tarkoitettu mielestäni nuorille aikuisille naisille. Enhän lue lastekirjojakaan, eikä se niistä huonoja tee.

Pitää  myös muistaa, että kirjailija on itsekkin aika nuori, vasta 29-vuotias, joten elämänkokemusta vielä puuttuu ja se kokemattomuus paistaa tekstistä.
Voin siis vilpittömästi suositella kirjaa ikäryhmälle 15-35.

Kun katselen ylläolevaa Hennan kaunista valokuvaa huomioni kiinnittyy  hänen aistillisiin, hyvin maalattuihin huuliin. Kirjaa lukiessani minua vaivasi, että melkein joka luvussa suu ja huulet mainitaan tavalla tai toisella. 





"-     Antti vilkaisi peruutuspeilistä yhteenpuristettuja huulia...
-     Santtu vain pureksi alahuultaan...
-     Antti näki Marjan purevan huultaan, jottei itkisi.
-     Heidi puraisi huultaan.
-     Marja puri huultaan…
-     Marja puraisi huultaan…
-     Kristian huomasi sanojen hupenevan huulilta…
-     Syvät hymyt, huulten nuolaisu...
-     Heidi vastasi hymyyn huulillaan...
-     Oli pulleahuulinen Kreeta kasiluokalta….
-     Yhtäkkiä kasvot olivat niin lähellä, että hengitys poltti huulia….
-     Oli vain piittaamaton Kride, joka ei kysynyt mitään, imeskeli huuliaan…."

Olen vetänyt tästä johtopäätöksen, että Kirjailijalla on selkeästi suun alueeseen kohdistuva fetisismi.


Esikoisteos on saanut paljon positiivista palautetta ja minua harmittaa, että en voi liittyä siihen kuoroon joikaamaan mutta kirjailijan kannattaa muistaa, että tämä on ainoastaan minun subjektiivinen mielipide.

Oikea "kirjailija-HELMI" saattaa olla kuitenkin vasta syntymässä ja minun kritiikki on vain hiekanjyvä, joka sopivasti häiritsee helmen toimintaa.  Kehittyäkseen todelliseksi helmeksi pitää ymmärtää, että hiertävillä hiekanjyvillä on kaikkein suurin merkitys aidon helmen syntyyn.


The Heavy- Coleen



torstai 17. helmikuuta 2011

FREAK-SHOW




Tohtori Kiminkinen, Saarijärveltä on järkevä ihminen, jolla on terve mieli terveessä ruumiissa, toisin kuin useilla muilla vierailla, Maria Veitolan, FREAK-SHOWSSA, viime keskiviikkona.
Ohjelmassa oltiin muka terveyden ja kauneuden asialla.

Aiheena oli mm. peniksen kohennus kollageenipistoksilla.
Wilma Sclitzewski teki suorassa lähetyksessä kohottavaa toimenpidettä pian Thaimaahan matkustavalle suomalaismiehelle.

Haluaisin joskus kuulla kuinka tämä kokonainen lisäsenttimetri vaikutti miehen elämään. Tuliko hänestä onnellisempi ihminen?
Oliko mukava käydä Aasiassa paloittelemassa jättiläisen miekalla köyhän, yksinkertaisen, maalaistytön kirsikkaa?

Tällaisia pellejäkö meistä ihmisistä on tullut, rakennamme itsestämme kuvaa muiden sekä itsemme ihailtavaksi, keinoja kaihtamatta.
Tällä munaansa jatkavalla miehellä on todella suppea käsitys miehuudesta.

Myös ohjelman naispuoliselle vieraalle oli tehty häpyhuulten kohennusta?
Nainen oli aika nuori ja totesi, että kyllä ne alapään huulet oli hänestä vielä aika hyvät mutta pelkäsi, että puoliso olisi tyytymätön.

Enää ei siis riitä tavanomaiset kauneusleikkaukset, vaan naiset ja miehet muovauttavat jopa sukupuolielimiään uuteen uskoon, kelvatakseen itselleen ja muille.

Nuoruutta, kauneutta ja hehkeyttä ajetaan epätoivoisesti euroilla takaa.

Olen tohtori Kiminkisen kanssa tästä kaikesta sekoilusta samaa mieltä, olemme pahasti männikössä.

Kiminkinen yritti selittää, että tällaiset ihmiset rakastavat rakkautta enemmän kuin kumppaniaan. He ovat kyltymättömiä huomioon, heille pitää jatkuvasti todistaa, että he ovat hyväksyttäviä ja haluttavia. Kysymys on itserakkaista ihmisistä, jotka haluavat muiden halua ja ihastuvat ainoastaan heidän ihastumiseen.

Nykymedian mukaan aliravittua naista pidetään seksikkäänä, naista jolla on turpeat, törröttävät ja vaaleanpunaiset huulet, isot kiinteät rinnat mutta litteä vatsa. Kuvaan kuuluu vaalea, valtava tukka, joka on hiustenpidennyksen jälkeen sen näköinen, kuin nainen olisi juuri noussut rakastelun jälkeen sängystä.
Tällaisen naisen rinnalle kelpaa kulkijaksi vain mies jolla on tiukasta t-paidasta pullistelevat hauikset, vatsa kuin pyykkilauta, ikirusketus ja rekvisiittana urheiluauto.

Monet varmasti miettivät miten tässä maailmassa voi enää luottaa omaan seksikkyyteensä.
Mediassa käydään esim. keskusteluja miehen elimen koosta ja miehet luulevat, että iso muna on seksikkyyden edellytys, vaikka se on vain yksi piirre ihmisessä.

Kun ihminen ihastuu tai rakastuu ei siinä paljon yksittäiset ominaisuudet paina vaan kokonaisuus joka muodostuu psyykkisestä ja fyysisestä puolesta.
Seksikkyys on muutakin kuin vain viehättävä ulkokuori, sitä on myös käytös, äänemme,  eleemme ja omat tunteemme kumppaniamme kohtaan.

Ulkonäönpalvonta on mennyt mielestäni jo aivan liian pitkälle.  Kaiken huippu oli viesti jonka sain eilen Jyväskyläläiseltä ystävättäreltäni Ninalta.
Linkissä kerrotaan kuinka Aller Media aloittaa julkaisemaan 6-12 vuotiaille lapsille tarkoitettua Top Model- lehteä. "Nykylapsen on oltava suosittu, hyvännäköinen ja timmissä kunnossa. Mielellään jo kuusivuotiaana. Lehti rahastaa epävarmuudella, joka asettaa yhteiskunnassamme naiset – nuoret tytöt, ja nyt jo tyttölapset -  kisaamaan toisiaan vastaan fasistisella tavalla siitä ken on maassa kaunehin."

Ala-asteikäiset saavat Top Modelin nettisivuilla vinkkejä jopa selluliitin poistoon.

Katselin myös viimeisintä Idols kisaa missä tuomaristo keskittyi kiusaamaan kilpailijoita heidän vaatetuksestaan, ulkonäöstä, homomaisuudesta ja kun ei muuta keksitty pilkattiin jopa kilpailijan nimeä.

Veikkaan, että kisan voittaa keskinkertainen laulaja, joka kilpailun päättyessä on stylistien toimesta leivottu yleisesti hyväksyttävän tusinatähden näköiseksi ja keksitty joku typerä pop-nimi, joka kelpaa globaalisti.

KYLLÄ HÄVETTÄÄ OLLA IHMINEN.


Karen Elson - 'Pretty Babies'



keskiviikko 16. helmikuuta 2011

TOIPILAAN ELÄMÄÄ V




Kiitollisuuden kiitorata on vaihtunut marina maantieksi.
Voin huonosti, itkettää, harmittaa, ...ituttaa.

Kaikki arkipäivän asiat ovat hankalia, kuten pukeminen, hiusten kampaaminen, kynsien leikkaaminen, ruokailu, roskien vieminen jne, jne....

Yrittäkääpä vaikka seuraavaa vasemmalla kädellä: 
- Käännätte nurinpäin olevat sukat oikeinpäin ja puette ne sitten jalkaanne, siihen hommaan pystyyn tuhraamaan hyvinkin parikymmentä minuuttia.

Jos tässä ei ole tarpeeksi haastetta: 
- Napita farkkusi ja yritä vetää vetoketju kiinni, tai näytä minulle miten yhdellä kädellä solmitaan kengännauhat?

Entäpä sitten ihon hoito. Purkit ja putkilot ovat toinen toistaan hankalampia avata. Kroppa huutaa rasvaa ja ihmettelen kenen edessä kehtaisin seistä nakuna ja kuka suostuisi Niveoimaan minut kiireestä kantapäähän?

Kati työkaverini/ystävättereni kävi leikkaamassa äsken vasemman käden kynnet ja vei roskat, talutteli minut vielä ”mummo-kahveille” ja kahvilasta takaisin kotiovelleni.
Pieni ulkoilu piristi mutta masentuneita ajatuksia hiipii silti mieleeni.

Liukastumisonnettomuudessa meni oikean käden lisäksi takahammas. Tulehdus ei meinaa parantua millään ja olen nyt penisilliini-kuurilla. Hammas on saattanut haljeta juuresta mutta se ei näy kuvassa mikä on sangen ikävää, koska se tietää mahdollisesti myöhempää harmia.

Nyt olisi aikaa lukea kirjoja ja Henna Helmi Heinonen ulvoo sohvapöydällä: ”Lue minua, lue minua.” Lue itse, vasemmalla kädellä, kovakantista kirjaa...yritä kääntää sivua, taivuttaa teosta...eihän siitä mitään tule. Muutaman minuutin kerrallaan pystyn lukemaan ja sitten olen jo niin pyhää kiukkua täynnä, että ei kukaan kirjailija ole ansainnut sellaista, varsinkaan kun apinan raivo ei johdu teoksesta, vaan oikeasta kädestäni, joka on toimintakyvyttömänä paketissa.

Yöt ovat hirveitä. Nukun noin tunnin kerrallaan ja näen yön aikana kymmeniä painajaisunia.
Herään yleensä jos jonkinlaiseen kivun tai rasituksen tunteeseen. Olen alkanut nappailemaan särkylääkkeitä öisin, saadakseni edes vähän lepoa.

Ihan tässä runosuoni puhkesi:

"Päivät menee, mutta öitä pelkään.
Kuinka voisin antaa itseäni selkään?"

Lhasa de Sela - De Cara a la Pared

lauantai 12. helmikuuta 2011

FEELIKS ESAIAS "ESA" PAKARINEN

Elämäni on ollut melko värikästä ja minulla on ollut mahdollisuus tutustua todellisiin kuuluisuuksiin, kuten mm. seuraaviin henkilöihin: Urho Kaleva Kekkonen, Leif Wager, Nanny Rosalie Westerlund ja Feeliks Esaias ”Esa” Pakarinen.
Esan nostan tässä esille nyt, koska hänen syntymästään tuli juuri kuluneeksi 100-vuotta.

Esa Pakarinen syntyi 09.02.1911 ja kuoli 28.04.1989. Esa esiintyi yli 20 elokuvassa ja hänen roolinsa Pekka Puupää –hahmona valloitti aikoinaan ainakin minun sydämen.

Esa Pakarisen tapasin ensimmäisen kerran noin 33 vuotta sitten. Esa piti houkutella esiintymään mainoselokuvaan, johon oli budjetoitu minimaaliset palkkiot esiintyjille.
Siihen maailman aikaan ei ollut kännyköitä tai internetiä. Piti harjoittaa suoraa toimintaa, joten onpa tullut aika monen suomalaisen staran ovikelloa houkutuslinnun ominaisuudessa soitettua.

Mieleenpainuvimmat yllätysvierailuni näyttelijöiden ovien taakse ovat olleet juuri tämä mistä puhun eli Esa Pakarinen ja sitten se ikimuistettava kerta kun soitin Peter Franzenin ovikelloa ja tarjosin hänelle roolia ”Tupla-seikkailumainoksessa”.


Peter opiskeli vielä silloin Teatterikoulussa, eikä lähtenyt esiintymään TUPLAAN, vaikka palkkio oli jo moninkertainen verrattuna Pakarisen saturaisiin.

Sain selville, että aina Helsingissä keikkaillessaan Esa Pakarinen asui pienessä kaupunkiasunnossa, Etelä-Haagassa.

Menin reippaana tyttönä, hyvin aikaisin aamulla, kolkuttelemaan Haagalaisen kerrostaloasunnon ovea. Pakarisen aukaistessa oven kysyin, että: ”Tulisiko hra Pakarinen esiintymään mainoselokuvaan, pientä palkkiota vastaan?”

”Ja mikä olisi korvauksen suuruus”, kyselee Esa.

Totean nolona, että: ”700 mk.”

Esa tuijottaa minua hetken tiukasti silmiin ja vastaa sitten napakasti, että: ”KUULE SIE PLIKKA, RAHAST MIE NÄYTÄN SULLE VAIKKA PALJASTA PERSETTÄ!”

Nyt kun eletään tätä nykyaikaa ja kaikki ihmiset ovat niin Mimoosan-herkkiä minua vaivaa eräs asia, kumpaa tämä Pakarisen vastaus oli:

-       Työpaikkakiusaamista vai Seksuaalista ahdistelua? 

PS. Mielipiteet asiasta voi tiputella tuonne kommentti-osioon. Kiitos!

BelBelleruche - Late Train 



torstai 10. helmikuuta 2011

TUU TII TU TÖÖTITUU

Vaikka olen kahvikissa rakastan myös teetä. Teetä juon yleensä iltaisin. Suosikkini on haudutettu minttutee, mausteena lusikallinen hunajaa.
Näin toipilaana kaipaan kauneutta ympärilleni ja nyt tahtoisin uuden teeastiaston.

Esittelen tässä huimaavan kauniin ja samalla humoristisen löytöni, astiasto on  taas yksi loistava esimerkki puukenkämaan lahjakkaista taiteilijoista, Esther Horchner  on suunnitellut mielestäni aivan fantastisen tee-astiaston.


 Olen aina ollut sitä mieltä, että Hollanin kraanavedessä on jotain erikoista, koska toinen toistaan lahjakkaampi taiteilija tulee Alankomaista. Sen lisäksi että nämä taiteilijat ovat lahjakkaita he ovat myös kauniita, karismaattisia ja mukavia.  Ai mistä tiedän? Satun tuntemaan pari hollantilaista heppua. Ron Moret ja Vincent Bakkum
he ovat ystäviäni ja hollantilaisia taiteilijoita, jotka molemmat ovat myös helvetin komeita.


Näitä hienoja käsinmaalattuja astioita voit ostaa nettikaupasta.
Yksi kuppi asetteineen maksaa €37,50. Teekannu €67,50.
Kokoelmaan kuuluu, kupit joihin on maalattu ohuella mustalla viivalla alaston kiinalaistyttö, joka kylpee teessäsi. Lisäksi voit ostaa lusikat, sokerikon ja tee-kannun.

Ihania teehetkiä.


Cat Stevens - Morning has broken

sunnuntai 6. helmikuuta 2011

IF YOU SEE AN ONION RING...ANSWER IT!



Saan harvoin palautetta lukijoiltani. Toivoisin tietenkin, että useampi vaivautuisi, mutta ei tässä pelkkä toivominen näköjään auta. Olen jopa yrittänyt helpottaa palautteen antamista tekemällä valmiita kaavakkeita, lukijan tarvitsee ainoastaan laittaa rasti ruutuun, hauska, mielenkiintoinen, tyhmä. Laihat ovat tulokset.


Facebookin kautta blogiani koskevaa palautetta tulee useasti, mutta sen siirtäminen tänne Tšupukkaan on työlästä. Yhden palauteketjun olen kyllä naamarista tänne siirtänyt, vastaajien luvalla.


Yllättäen sain kuitenkin kannanoton Jannelta, joka seikkaili kolme vuorokautta sivuillani.
Ihmettelin, että eikö tuo ukko ikinä väsy. Pelkäsin pahinta, huonoja arvosteluja, tietty.


Janne kirjoitti...
"Noniin, nyt on blogi luettu vuoden 2009 alusta tähän päivään. Arkistossa ei näy olevan vanhempia tekstejä, mikä on toistaiseksi hyväkin asia.
Vuoden 2008 juttuarkisto vilahti kuitenkin jossain vaiheessa hetkellisesti, mutta en löytänyt sitä uudestaan.

Laitan palautteen tämän merkinnän kommenttiosastoon siksi, että tässä kuvitukset erittäin hyvin onnistuneet. Kuvitukset ovat namia kautta linjan pienestä rosoisuudesta huolimatta, tai mahdollisesti jopa siitä syystä.

Ehdotan, että teet kuvat mahdollisuuksien mukaan sellaisella tarkkuudella (resoluutiolla), että ne voi tarvittaessa vedostuttaa hyvälle kartongille, tekstiilille tai mille tahansa materiaalille.
Tekemäsi kuvat kannattaa myös arkistoida huolellisesti, sillä niille saattaa löytyä tulevaisuudessa ylläen muutakin käyttöä. Koskaan ei voi tietää mitä mieleen juolahtaa ja olisi kurjaa, jos muuten hyvin onnistuneesta kuvasta olisi jäljellä ainoastaan blogista vedettävä tulitikkuaskin kokoinen "originaali".


Kiitän  Jannea upeasta ja rakentavasta kritiikistä se teki toipilaalle melkein yhtä hyvää, kuin rasiallinen suklaata.


Kun aloin pari vuotta sitten pitämään blogia, Jude Vihervaaran toivomuksesta, minulla ei ollut pienintäkään hajua bloggailusta. Sanoin myös Judelle, että: "Ei mua huvita." Jotenkin ajatus alkoi kuitenkin vaivaamaan ja yht’äkkiä siinä kävi vanhanaikaisesti, annoin paholaiselle pikkurillin ja se pentele vei koko käden.


Opettelin kaikki jutut itse, ei ollut ketään keltä kysyä neuvoa ja usko tai älä Janne, työ tekijäänsä opettaa + virheet.
Virheitä ei pidä pelätä eikä väheksyä koska ne ovat parhaimpia oppimestareita.
Osaan nykyää jopa rukata HTML-koodia, jos joku asia blogissani ei miellytä silmää muokkaan koodin sopivaksi itselleni.


Sitten kuviin. Olen aina pelännyt teknisiä laitteita kuten tietokoneita, kameroita, videoita, telkkareita, autoja jne. Ainoastaan pölyimureiden kanssa olen hetkittäin sinut.
Oli pakko hommata kamera kun aloitin bloggaamaan. Ostin pienen taskupokkarin, manuaalit ovat Canonissani ihan hepreaa mutta “tuurilla” saan joskus kohtalaisen otoksen.


Omaan kuitenkin ehtymättömän mielikuvituksen, joten annan piut paut resoluutioille yms. hienouksille ja pyrin vain välittämään katsojalle tunnelmiani.
Omakuvat otan aina pystyttämällä kolmijalan sopivaan kohtaan ja joskus sattuu tsäkä, että tulos on mukiinmenevä. Yleensä valaistus on päin …ttua jne. Mutta en koskaan lannistu, koska joskus ihan helvetin huonosta kuvasta voi syntyä parempaa mitä edes uskallan odottaa.


Voin kuvata myös tietokoneella itseäni ja kaikki toipilasajan kuvat olen kuvannut "Ompulla" työpöytäni kelmeässä valossa, koska kameran käyttäminen yhdellä kädellä ei onnistu.


Lupaan kuitenkin sinulle Janne yhden asian, jos ja kun tervehdyn tästä tapaturmasta menen kamerakursile.
Tykkään myös piirtää tietokoneella ja olen jonkun verran oppinutkin, mutta ei sekään helppoa ole mutta kehittymiseni tapahtuu siinäkin hommassa yrityksen ja erehdyksen kautta.


Toivon, että pysyt lukijanani ja iso kiitos vielä kerran.
This Mortal Coil - Song to the Siren "Cocteau Twins"

torstai 3. helmikuuta 2011

TOIPILAAN ELÄMÄÄ IV





Näytän tänään murhanhimoiselta paistetulta munalta. Onneksi olen yksin kotona ja saan olla minkä näköinen lystään.

Tikit on vihdoin poistettu käsivarresta. Pelkäsin että niittien poisto sattuisi mutta se oli varsin kivuton toimenpide.
Pyysin Terveyskeskuksesta uutta kantosidettä, jotta voisin pestä käytössä olevan.
No ei niillä tietenkään ollut, hämmentävää.
Kättä särkee se on tylsää. Panacodin ansiosta nukuin kuitenkin viime yönä aika hyvin.



Sitten sairaskertomuksen kevennykseksi vähän mukavaakin asiaa.

Posti toi tänään Henna Helmi Heinosen kirjan VELJEN VAIMO, arvostelukappaleen, signeerattuna.
Tehtäväni on lukea kirja ja arvostella se sitten blogissani.

Henna on syntynyt 1981 ja asuu Seinäjoella. Koulutukseltaan hän on psykologi ja toimii nykyään vapaana kirjailijana ja kolumnistina.
H.H. Heinonen  piti blogia jonka nimi oli ”Minusta tulee kirjailija”, no niin tuli.

VELJEN VAIMO on Henna Helmi Heinosen esikoisteos.
Kirjan on kustantanut Arktinen Banaani. 



Kirjan sisäkannet ovat kirkkaan banaanin keltaiset mutta päällyspaperissa on kuvattu naisen vartalo punaisessa mekossa.
Sanotaan että punaiseen pukeutuva nainen ei häpeä vartaloaan eikä seksuaalisuuttaan.
 Nainen nyppii kädessään päivänkakkaraa: ”rakastaa ei rakasta....” tästä voi jo ehkä päätellä
  minkälainen teos on kyseessä.

Toivotan itselleni hyviä lukuhetkiä.

Leonard Cohen - The Future


tiistai 1. helmikuuta 2011

TOIPILAAN ELÄMÄÄ III



Taas on uusi  suojalappu olkapäässä.
Eilen poistettiin vihdoin niitit olkavarresta. Peseytyminen vuorokauden ajan kielletty.

Tapaturma tapahtui 13. Päivä, olkapäähäni laitettiin 13 tikkiä ja ne poistettiin eilen Terveyskeskuksessa huoneessa 13.
Numerologi voisi ratkaista tämän oudon arvoituksen.

Kaipaan tällä hetkellä eniten ravitsevaa unta.
Yöt ovat raskaita ja kivuliaita. Nukun puoli-istuvassa asennossa ja heräilen useita kertoja yössä.
Oikea kainaloni on myös kadoksissa, enpä olisi kuunaan kuvitellut kaipaavani sitä.

Rintaliivit olisi ihana pukea päälleen ja ulkoilma tekisi terää.

Kävelin eilen terveyskeskukseen, enkä muista koskaan pelänneeni yhtä paljon kuin tällä muutaman sadan metrin matkalla kotioveltani, Viiskulman Terveystalolle. Olin eka kerran ulkona yli kolmeen viikkoon.

Onnelliseksi minut tekee peloista, kivusta ja särystä huolimatta kuitenkin se, että orkidea on puhkeamassa kukkaan ikkunalaudallani, sen yksinkertainen, hiljainen kauneus on lohduttavaa.

Nyt täytyy mennä taas huilaamaan. Hyvää pikkulauantaita arvoisat lukijat.

Counting Crows - Colorblind: