torstai 27. tammikuuta 2011

TOIPILAAN ELÄMÄÄ, OSA II


Tänään on ensimmäinen päivä kun tunnen pientä kiukkua Töölön Sairaalaa kohtaan. Koen, että minut on jätetty vammani kanssa täysin oman onneni nojaan.
Sairaalassa oletusarvona on näköjään se, että kaikki ihmiset ovat elämässään ainakin kerran katkaisseet jonkun raajansa ja ovat kotona tietoisia ja toimintavalmiita.

Onneksi ystävättäreni Irene antoi minulle aviomiehensä systerin kontaktitiedot ja sain Outilta vertaansa vailla olevia neuvoja.
Ensinnäkin haavaa suojaava lappu olisi pitänyt poistaa muutaman päivän kuluessa ja mennä rohkeasti suihkuun. Minä olen pitänyt suojaa käteni ympärillä kaksi viikkoa.
Tänä aamuna vasta sain poistettua suojalapun kädestäni ja pestyä itseni, enkä haise enää ällölle.
Näytän tällä hetkellä Frankensteinin morsiammelta ja olen vanhentunut muutaman lisävuoden näiden viikkojen aikana.

Soitin äsken Töölön Sairaalaan ja juttelin hoitajan kanssa ja hän ihmetteli kun en ollut saanut mitään haavanhoito-ohjeita mukaan. NIINPÄ. Kotiinlähtevälle potilaalle voisi edes antaa puhelinnumeron mihin soittaa jos tulee ongelmia.
Seuraava ihmetyksen aiheeni oli se, että  minulle, ei ollut annettu aikaa tikkien poistoa varten ja lekurin lausunnossa lukee kuitenkin, että ne pitäisi poistaa kahden viikon kuluttua leikkauksesta.

Sairaanhoitaja neuvoi tilaamaan ajan Terveyskeskuksesta.  Nyt minulla on  aika ja niitit poistetaan 01.02 klo 15.00. Se on yksi askel eteenpäin.
Kiukkukin on vähän laantunut, kun sain puhua hoitajan kanssa ja purkaa tätä tunnettani myös täällä blogissa.
Hyvän mielen toi myös ystäväni Jorin viesti, jossa hän totesi rakastavansa arpisia naisia.

Love Hurts- Nazareth

1 kommentti:

  1. Minut on joskus 70/80-luvun taitteessa viety pukkitaistelun jäljiltä Töölön sairaalaan ja isketty kipsi olkapäästä rystysiin. Naamassa oli huulen päällä puolikas viiksi - haava josta tuli rupi mutta ei arpea eikä karvankasvuvammaa. Valitettavasti.

    Olis myöhemmin jäänyt kasvattamatta 80-viikset ja ehkä jopa mullet...

    Eiku puhelu sua hoitaneelle tai kotiuttaneelle tohtorille ja kysymys "menikö tämä suunnitelman mukaan...".

    VastaaPoista

Yksilöllistä huomiota Tšupukalle voit jakaa täällä!