sunnuntai 16. tammikuuta 2011

LIUKASTUMISTAPATURMA




Uusi vuosi lähti meikämannella vauhdikkaasti käyntiin. Keskiviikko-aamuna, duunimatkalla, 12.01.2011 klo 09.40, yllätin muut aamuihmiset pienellä ohjelmanumerolla, jolla oli itselleni varsin ikävät seuraukset.
 Järjestin, Korkeavuorenkadulla, voimistelunäytöksen omaksi ja ohikulkijoiden ällistykseksi.

 Debyytti tapahtui Erottajan Pelastusaseman edessä, joka Helsingin vanhin käytössä oleva  paloasema. 
Arkiaamun hämärässä, oli tilaisuus nähdä villisti kiljuva, pieni nainen vääntävän tökerösti kaksoisalkov kerien. 
Olisittepa nähneet, siis te jotka ette nähneet. 
Harmikseni oudon piruettini alastulo epäonnistui ja makasin  selälläni maassa, pääsemättä omin avuin ylös.
Tyylipisteitä ei tullut. Säälipisteitä sitäkin enemmän.

Ylösnouseminen jäisestä maasta jäi pelkäksi yritykseksi. Tunsin räjähtävän kivun oikeassa olkapäässäni. Itku tuli, mutta kun hätä on suurin  apukin lähellä. 

Punavuoren ballerinan pelastustalkoisiin osallistui reipas n. 25-kesäinen mies ja pari naishenkilöä. Nuoriherra, joka oli muuten todella komea juoksi palolaitokselle hakemaan apua. Valitettavasti pelastuslaitoksen koko kalusto oli jo käytössä mutta sieltä minulle soitettiin ambulanssi, joka tuli n. 10 min. Kuluttua tilauksesta. Komeiden kundien kavalkadi jatkui, minua alkoivat ambulanssissa hoivaamaan kaksi sellaista prinssiä, että Kristiina ja Heli olisivat tippuneet pehvalleen. Nyt  viimeinkin ymmärrän miksi naisystäväni vouhkaavat aina poliisi-, palo- ja pelastusmiesten perään.

Ambulanssikundit toimittivat minut Töölön Tapaturma-asemalle. Sain sielläkin mitä parhainta apua, vaikka vastaanotossa näkyi olevan aika vilske. Sairaalan ovella oli vastassa vuorenkokoinen, kalju mies tietenkin huisin  komea ja nauravainen hän oitis lohdutteli minua, että ei tässä olla ensimmäistä kertaa pappia kyydissä. Iso mies oli niin turvallinen ja empaattinen, että lakkasin pelkäämästä.
Minut asetettiin makaamaan mahallani siten, että oikea käsi roikkui sängynlaidalta kohti lattiaa. Siihen  jäin sitten vatsalleni pötköttämään, eikä minulla ollut mitään aavistusta mitä tulee tapahtumaan ja milloin mutta en huolehtinut mistään, koska suhtauduin luottavaisesti tuleviin tapahtumiin.

Iso mies kävi katsomassa minua ajoittain ja sanoi aina jotain kivaa ja rohkaisevaa.

Virva joka työskenteli vastaanotossa kertoi minulle, että kaksi edellistä päivää oli ollut vähän rauhallisempaa mutta tästä päivästä tulisi kiireinen. Vietin n. 8 tuntia  ensiapuaseman eteisessä, Virvan työpisteen läheisyydessä.

Oli rajua seurata tapahtumia jotka hakkaisivat jännittävyydellään monet TV-sarjat.
Minulle tehtiin päivänaikana paljon kokeita mm. loukkaantunut käsi kuvattiin.
Myöhään iltapäivällä n. Klo 16.00 saapui lääkäri, herranen aika sentään mikä nuori Adonis, TAAS. Mietin mielessäni, että mahdoin olla aika hurja näky, pipo päässä, ilman rintaliivejä ja ripsivärit itkettynä pitkin naamaa. Eipä mennyt kauan kun lääkäri kysyi sinkkutytöltä juuri oikean kysymyksen - ASUTKO YKSIN... KUI NIIN, kysyin puolestani minä, ...AIOTKO MUUTTAA MEILLE.

Mistään näin romanttisesta asiasta kuin, RAKKAUTTA ENSISILMÄYKSELLÄ, ei kuitenkaan ollut kyse, vaan siitä, että minua ei voi leikkauksen jälkeen päästää yksin kotiin, joudun yöpymään sairaalassa.

Toivottavasti maanantaina menee kaikki hyvin ja saan käteni kuntoon. En toistaiseksi päivittele blogiani, koska se on vaivanloista ja hidasta. Kirjoitan tätä tekstiä vasemman käden keskisormella. En pysty tekemään joitakin välimerkkejä, kuten kysymys, huuto, sulkumerkkejä. Isot kirjaimet pystyn tekemään näppäinlukituksella ja tänään olen korvannut sellaiset sanomiset jotka kuuluisivat olla sitaateissa, huutamalla lauseen.

Olen jo kiittänyt Helsingin Pelastusasemaa, Korkeavuodenkadulla ja Töölön Tapaturma-asemaa.

Kiitän myös Heidiä, joka on pyyteettömästi auttanut minua ja huolehtinut hyvinvoinnistani.

Kiitos Yazkalle joka lähettää minulle kuriirin mukana Arnicaa, jonka pitäisi auttaa kun valmistaudun leikkaukseen sekä paranemiseen leikkauksen jälkeen. 

Kiitos kauniille punapäälle naapurirapusta, joka huolehtii jo mahdollisista arvista sekä niiden hoitamisesta lähes näkymättömäksi

Kiitos Face Book frendeille, sekä kaikille muille jotka ovat suhtautuneet myötämielisesti tapaturmasta aiheutuviin ongelmiini.

Olen ylpeä, että olen oppinut kuorimaan appelsiinin hampaillani, sytyttämään rappukäytävään valot otsallani sekä kirjoittamaan näppiksellä at-merkin, siten, että laitoi pitkän öljyvärisiveltimen hampaiden välin ja voilá mulla oli tarvittavan parin sekunnin ajan kaksi kättä.
Eli taidot vaan lisääntyy.

Nyt odotan taxia ja matkustanm sillä leikkaukseen Töölön Sairaalaan. Jalassani mulla on POPOTIN, Addut ne tuovat onnea.




PUSSYCAT - BOULEVARD DE LA MADELEINE





2 kommenttia:

  1. Hienoa tekstia sinulta syntyy yksikätisenäkin - parane pian! Tiina V

    VastaaPoista
  2. Tsuiba!
    Täytyy vaan ihailla, että miten sä onnistut kirjoittamaan ikävästäkin aiheesta näin hauskasti. Paranemisia! Lähetän sulle Tampereelta paljon positiivista energiaa ja lupauksia ihanasta keväästä!

    t. Telle

    VastaaPoista

Yksilöllistä huomiota Tšupukalle voit jakaa täällä!