sunnuntai 25. heinäkuuta 2010

SUNNUNTAILAPSI


Olen syntynyt sunnuntaina ja vanhan uskomuksen mukaan sunnuntaina syntyneet lapset ovat jotenkin onnekkaampia, kuin muina päivinä syntyneet.

Tänään huomasin, että kohdallani tämä epätavallinen onni pitää paikkansa, sillä vaikka elämä on kovalla kädellä kurittanut, on se myös kultalusikalla antanut.

Ensimmäinen ja tärkein asia kohdallani on, että olen terve ja ikäisekseni (omasta mielestäni) uskomattoman nuorekas.

Minulla on ihania ystäviä. Kiva duuni, mahtavat työtoverit ja mukavat asiakkaat.
Omistan kauniin kodin, jossa viihdyn ja siellä on paljon kivoja leluja kuten tietsikka, kamera, kirjoja, leffoja, levyjä jne...

Kaikki hyvä tipahtaa minulle itsestään, kuin rovastille illallinen.

Mitä sanotte esim. tästä? Puhelimeni hajosi, eipä aikaakaan kun minulle tarjottiin kahta puhelinta. Kumpikaan antaja ei halunnut maksua.
Nyt minulla on lähes käyttämätön Nokia ja varmaan aika käyttämättömänä pysyykin kun se on niin hieno, että en ymmärrä siitä mitään.
Sain puhelimen työtoveriltani Rokelta, kiitos, kiitos.

Tajusin myös, että en ole ikinä ostanut ensimmäistäkään kännykkää, vaan olen kaikki omistamani kapulat saanut lahjaksi. Eikö ole mieletöntä?

Tänään olin lenkillä ja mietin kuumeisesti, että mitä ihmettä söisin. Olin jo melkein kotona kun ystäväni Simon pysäytti minut ja pyysi kanssaan brunsille.
Simon tarjosi ihanan amerikkalaisen pyhäaamiaisen.

Oletteko muuten koskaan kokeilleet "nakki-huulirasvaa", se toimii....ei ollut nimittäin "Rosebud Salvea" mukana, kun olin Simonin kanssa ravintolassa.
Hätä ei ollut tämännäköinen. Simon (aina ritarillinen) halkaisi rasvaisen nakin ja sillä sitten rasvattiin rutikuivat huulet

Kotonani on kukkia jotka olen saanut lahjaksi ja ne kukkivat alvariinsa. Orkidea jonka olen saanut noin neljä vuotta sitten on kukkinut jo viidesti ja se on tällä hetkelläkin täydessä kukassa. Rakastan sitä.

En ole elämässäni joutunut panostamaan asunnon hankkimiseen tai työpaikan hakemiseen, ne on vaan aina jollain kumman tavalla siunaantuneet minulle.

Entäs sitten kesälomani? Koko kuukauden, minkä olin lomalla oli aivan uskomattomat ilmat. Ei tarvinnut lähteä ulkomaille ilmojen perässä, vaan sain nauttia parhaudesta täällä kotona. Biitzy oli järjestänyt asiat siihen malliin, että pääsin uimaan ja saunomaan rantasaunalle useita kertoja lomani aikana.

Vaatekaapissani on hienoja vaatteita, laukkuja ja kenkiä, joita olen saanut lahjaksi työantajiltani ja ystäviltäni. Ajatelkaa, että minulla on myös miesystäviä, jotka ostavat lahjaksi vaatteita, kuten Jaska Lontoosta. Eilen korvissani oli Jean Paul Gaultierin korvikset, lahja Rikiltä. Korvikset saivat paljon kehuja. Miesystävilläni on hyvä ja varma maku.

Ystävättäreni lähti lomalle ja käänsi Hesarinsa minulle. Kiitos Kati.
Mainostoimistossa työskentelevä Heidi toimittaa kotiini aika ajoin kaikki mahdolliset naistenlehdet. Tässä vain herää kysymys, että mitä olen tehnyt ansaitakseni tämän kaiken hyvän? Ei kai siinä voi pelkkä sunnuntaina syntyminen olla syynä. Vai voiko?

On kuitenkin yksi asia missä ei auta, että olen sunnuntailapsi ja se on TÄYSIKUU!
Tänään se on 100% full moon. Tämä tietää unetonta yötä. Vaan en aio surra sitä asiaa...voinhan lukea, kirjoittaa tai piirtää...koko yö aikaa.

Lopuksi KIITOS myös kaikille lukijoilleni, olette ihania kun tuette tätä omituista harrastustani.


5 kommenttia:

  1. Haa, mä ostan täysin ton sunnuntai-lapsi teeman!
    T.Nimim. Äitienpäivän Aamulla Syntynyt
    PS Onko toi nakkihuulirasva jo patentoitu?

    VastaaPoista
  2. Pitäisiköhän kipaista Patentti- ja rekisterihallitukseen?

    VastaaPoista
  3. Ja jos niitä lehtiä otat taas vastaan, niin meillä on himassa sellainen kasa sulle luettavaa, että tarvitset kantoapua niiden siirtämiseen :)

    Halihali

    VastaaPoista
  4. Ilo ja positiivisuus palautuu hyvinä tekoina!
    Myös torstai on toivoa täynnä...

    VastaaPoista

Yksilöllistä huomiota Tšupukalle voit jakaa täällä!