torstai 22. heinäkuuta 2010

FARO BIKE MEET


Rakas ystäväni Tommi osallistui viime viikonloppuna moottoripyörätapahtumaan Portugalin Farossa. Se on yksi vanhimpia biker-tapahtumia Euroopassa.

Kysymyksessä lienee jo 27. kerta.

Tapahtuma on vuotuinen ja se keräsi tänä vuonna paikalle noin 20.000 kävijää. Faro täyttyi tuhansista motoristeista, jotka saapuvat sinne ympäri Eurooppaa.

Tiedossa oli neljä päivää puhdasta hulluutta, hyviä konsertteja, eroottisia ”voimistelunäytöksiä, miss märkä T-paita kisa, pyörä näyttely, tarjous tatuointeja ja lisäksi baarit ovat auki 24 tuntia vuorokaudessa.

En päässyt tällä kertaa mukaan, koska matka osui kesälomani loppuun ja työt kutsuivat.

Paikalla oli kuitenkin edustamassa Costaridersin ”sikajengi, johon minulla itsellänikin on kunnia lukeutua.

Eikä ollut turha reissu, nimittäin Tommi laittoi pyöränsä esille näyttelyyn ja kuinka ollakaan siitä heltisi Chopper-luokan, toinen sija. Mahtaa olla mies polleena ja minä myös äijän ja pyörän puolesta. Onneksi olkoon!

Tässä pieni videon pätkä tapahtumasta:

Tommin perässä ajaa Chopper-luokan voittaja, pyörä valittiin “Bike Shown” parhaaksi ja se pääsi maailmanmestaruuskisoihin Jenkkilään, elokuussa.

Tommin pyörän tunnistaa tietenkin liehuvasta siniristilipusta.

Kari (Costariders) kuvasi ja leikkasi tämän videonpätkän missä näkyy otoksia palkintojenjako tilaisuudesta. Paras osuus on mielestäni se, että Kirsi sai suudelman lavalla.


Tommi sai palkinnoksi komean laatan ja muutaman saturaisen euroja “bensarahaksi”. Voittajapyörä (ensimmäinen palkinto) oli kuulemma puolivalmis tekele jolla, on mahdoton ajaa.Tarkoittaa sitä, että se oli hieno taideteos ja komea mutta siitä puuttui yhtä ja toista mikä esti pyörällä ajaen saapumisen näyttelyyn.

Tommi ajoi 500 km pyörällä Faroon, nainen kyydissä ja saman matkan takaisin, kotiin Espanjaan. Kolmanneksi tullut chopperin omistaja ajoi myös niin ikään pyörällään englannista asti pelipaikalle.

Filmissä ajaa kaikki palkintopyörät ja esillä on joka sarjan kolme parasta.

Tommin perässä ajaa Chopper-luokan voittaja, pyörä valittiin “Bike Shown” parhaaksi ja se pääsi maailmanmestaruuskisoihin Jenkkilään, elokuussa.

Tommin pyörän tunnistaa tietenkin liehuvasta siniristilipusta ja massiivisista liekkimaalauksista, joka toimii kontrastina hillitylle lipullemme. Tommi on yhdistänyt kätevästi molempien kotimaidensa värit.

Kari (Costariders) kuvasi ja editoi videonpätkän, missä näkyy otoksia palkintojenjako tilaisuudesta. Paras osuus on mielestäni se, että Kirsi sai suudelman lavalla.

Tommi sai palkinnoksi komean laatan ja muutaman saturaisen euroja “bensarahaksi”.

Voittajapyörä (ensimmäinen palkinto) oli kuulemma puolivalmis tekele jolla, on mahdoton ajaa.

Tarkoittaa sitä, että se oli hieno taideteos ja komea mutta siitä puuttui yhtä ja toista mikä esti pyörällä ajaen saapumisen näyttelyyn.

Tommi ajoi 500 km pyörällä Faroon, nainen kyydissä ja saman matkan takaisin, kotiin Espanjaan. Kolmanneksi tullut chopperin omistaja ajoi myös niin ikään pyörällään englannista asti pelipaikalle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Yksilöllistä huomiota Tšupukalle voit jakaa täällä!